Huuuh...

...eilispäivän puolella tuli nyt sitte kuluneeksi tasan vuosi siittä hetkestä, kun edellisen kerran julkaisin blogi-tekstin just tässä blogissa...kyl & kyl. But...let's start finally & properly...

Eeelikkäs...tuntuu nimittäin todella, todella mahtavalta palata viimein oikein kunnolla takasin "luovan blogi-kirjoittelun" pariin, tooodellaki, sillä vähintäänkin tämä on todellakin sitä, mitä ihan aikuisten oikeasti todella tykkään tehä, ja ees silloin tällöin, ihan ehottomasti. Mut joka tapauksessa...noh...viime viikko oli kaikenkaikkiaan meikätytölle yllättävänki raskas, jopa niin raskas, että muutoksia oli todellakin tehtävä & tapahduttava, ennen kuin todella kykenin pääsemään oikein kunnolla eteenpäin, näin on. Niin, ja eräällä tavalla kaavoihin kangistuminen oli itte asiassa jo suht pitkällä aikavälillä onnistunut pikku hiljaa tekemään mielestäni ehkä vähän liiankin mustan, enkä pitänyt sellaisesta meiningistä (enää) oikeastaan ollenkaan. Mutta...nyt on onneksi lopultakin ihan toinen ääni kellossa, enkä oikeestaan ees muista, milloin edellisen kerran olisin ollut näin, näin onnellinen yksilö...huoh...nimenomaan. Eli voisin siis sanoa päässeeni viimein irti sellaisesta, jossa ei lopulta ollut (enää) päätä saatika häntääkään...huoh...niinpä. Mutta & mutta...eikun etiäpäin...

Sitten...onnellisuudesta...no mitäpä siitä...okey, eli uskallan siis kyllä myöntää olevani tooosi onnellinen immeinen juuri tällä hetkellä, mutta...jos alan korostaa onnellisuuttani ihan liiaksi asti, ja vieläpä ihan liian usein, niin minua tullaan kyllä aivan varmasti jossakin vaiheessa näpäyttään siittä ainaki jollaki tapaa...kyllä & kyllä...sillä olen kokenut jo niin, niin monesti sen, että ihan yht'äkkiä oikeastaan ihan kaikki tuntuu todella, todella täydelliseltä, ja aivan hetkessä muutut todella kukoistavaksi yksilöksi, kunnes...ei menekään lopulta kovinkaan kauan, kun tulee ihan täysin yllättäen se tilanne, jonka aikana muutut aikasta nopeassa tahdissa todella onnellisesta ihmislapsesta todella onnettomaksi sellaiseksi...precis...etkä edes välttämättä kykene hallitsemaan tilannetta niin millään lailla, mutta...kuin ihmeen kaupalla saat itsesi sittenkin lopulta ees jotenkin takaisin henkisesti elävien kirjoihin...huoh...niinpä. Enivei...tuo kaikki saattaa "kuulostaa" ainakin jollakin tapaa eräänlaiselta oravanpyörältä, ja varsin sekavalta sellaiselta, mutta sellaista ainakin oma elämäni tuntuu aikasta useinkin olevan, eikä sille (ole) todellakaan voi(nut) juuri yhtikäs mitään, mutta...toisaalta taas olen jo tottunut tuohon kaikkeen vuosien saatossa, ja se mikä ei tosiaan tapa, vain vahvistaa, niinhän se on.

Ja vielä lopuksi: tuntuu äärimmäisen ihanalta & mahtavaltakin, kun oman lauluäänensä voi viimein todella kuulla soivan ihan liian synkän & pitkänkin ajanjakson jälkeen oikein kunnolla, ehottomasti. ;-D



P.s.

Paljastus: olen aina rakastanut pienimuotoista yösyöpöttelyä...hehehe...yammyyam.