perjantai 30. joulukuuta 2011

Musavideo: Lassi Valtonen - Pispala


Lassi Valtonen / Facebook ...Tampesteri on ainaki meikätyttöselle Hesaa tutumpi suurkaupunki, sillä sekä isäni että äitini puolelta löytyy sukulaisia, joita on tullut käytyä tervehtimässä Pirkanmaan suunnalla.

Sekä kipale että video...aivan kertakaikkisen mahtavia. Kiitos kaunis, Lassi!

:-D :-D :-D

P.s.


:-D :-D :-D

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kulkijan päiväkirja - osa 10

Näin henkeäsalpaavan kauniilta näytti kynttilämeri (Turun) Kärsämäen hautuumaalla viime lauantai-iltana (eli juurikin jouluaattona), vaikka lunta ei näkynytkään mailla eikä halmeilla. Joka tapauksessa kertakaikkiaan aivan upea kokemus, ja vieläpä ihan liian harvinainen sellainen, ainakin itselleni siis, tunnustettakoon...huoh.








:-) :-) :-)

Kilttikö tänä vuonna?

No ilmeisesti...heh, joka tapauksessa en voi olla muuta kuin vain&ainoastaan tyytyväinen ihan kaikkiin saamiini joululahjoihin (ylläri). Mutta joops...aiemmin tulin siis luvanneeksi ainakin jonkinmoisen (nimenomaan tuoreimmista) saamistani joululahjoista koostuvan esittelyn (ees muutama lahjoista esittelyssä), joten annetaan ny sit palaa...


Jo useampana jouluna mm. minä olen saanut äidinäidiltäni ainakin yhden kuvassa näkyvän, aivan ihanan käsinkudotun "setin". Saamani "setit" eivät kuitenkaan ole vielä kertaakaan olleet prikulleen samanvärisiä, ainakin näin muistelisin. Enivei ainakaan villasukkia ei ole koskaan&ikinä liikaa, ainakaan omasta mielestäni.


Olen hamassa menneisyydessäni tehnyt Rosa Liksomiin liittyen jotain sellaista, jota ihan tosissaan kadun yhä tänäkin päivänä. Siksi koenkin olevani hänelle velkaa edes Liksomin Finlandialla palkitun Hytti nro 6 -romaanin verran. Ja btw: meikätyttösellä oli tasan kaksi joululahjatoivomusta, ja Hytti nro 6 oli niistä toinen. Kiitos ihan äärimmäisen kaunis, äiti!


Jos joku ihmettelee, miksi bloggaan Pirates Of The Caribbean: Vierailla vesillä -dvd:stä vasta nyt, se todellakin johtuu siitä, että dvd oli yksi (tai pikemminkin se toinen) joululahjatoivomuksistani. Anyway savvy?...heh. Ja mitä tuohon oikeanpuolimmaiseen ihan äärimmäisen rakkaalta pikkusysteriltäni saatuun lahjaan nyt sitte tosiaan tulee, niin kaikkea sitä keksitäänkin: nappiparistolla toimiva älykännyn lataaja. Ja jota siis lähes kuvailunsa mukaisesti kutsun "sosiaalisen elämän pelastajaksi"...heh.

Oikein hyvää illanjatkoa itse kullekin säädylle!

:-D :-D :-D

Biisi: Britney Spears - Don't Keep Me Waiting



:-D :-D :-D

maanantai 26. joulukuuta 2011

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Artikkeli: Lumiukosta on moneksi


Lumiukosta ON moneksi. ;-D

Joulupäivä


Ai, missäkö (muovi)joulukuusen valot? Koska kuvan katit (eli tietenkin Siiri&Saara) jouluaatonaattoiltana ollessamme joulusaunassa onnistuivat hajottamaan kuusen oksilla olevan valosarjan, ja sekös suuresti harmitti äitimuoriani...huoh, mutta nyt luonnollisesti on jo ihan toinen ääni kellossa, onneksi, ja uuden valosarjan mettästys voi alkaa, mikäli tosiaan tuota vanhaa ei enää niin millään lailla saada korjattua. :-D

P.s.

Paljastus: "kaksoset" Lulu & Leo ovat kuvan kissojen sisarpuolia. ;-D

Jouluaatto

Viime vuoden(kin) tapaan tuli vietettyä merkittävä osa jouluaatosta (sivu)kummitätini/äitini siskon & samaisen kummitädin/siskon perheen luona Ruskolla.



Mukana menossa oli tietysti myös "vanha tuttu" lemmikkikaarti:

Kaaleppi (tai Kalle)

Elvis

Rico

Roope

&&&

Dana

Hahaa!...esittelyssä viimein parin kuvatuksen riittävän suosiollisella avustuksella "vanhan tutun" lemmikkikaartin kaksi suht tuoretta jäsentä:

Lulu

&&&

Leo

+++

"Pakollinen" yhteiskuva ikiliikkujakaksikosta:

Lulu & Leo

Ja vielä tämän postauksen "loppuhuipennukseksi", elikkä sokerina pohjalla...yummyyammy...



Toki sain eteeni jokusen verran joululahjojakin (ihme&kumma), mutta ne (tai ees pari niistä) esiteltäköön sitte myöhemmin, yepsistä.

:-D :-D :-D

lauantai 24. joulukuuta 2011

Live: Saara Aalto - Enkeleitä



Kerrassaan kauniinloistelias live!

Kiitos ihan äärimmäisen kaunis, Saara!

Nauttikaa!

:-D :-D :-D

Joulutervehdys!

Lämmintä joulua! God jul! Merry Christmas!

Rakkaudella...

Taru


Hiljaa, hiljaa
Nukkuu jouluyö
Maailman tahtiin
Sydämeni lyö

Hiljaa kuiskaan
Kuule pyyntö tää
Tuo meille rauhaa
Turvaa elämään

Tähdet, tähdet
Ohjatkaa
Meidät kotiinpäin
Sinne missä
Mä enkeleitä näin

(lyriikanpätkä kipaleesta Enkeleitä by Saara Aalto)


:-D :-D :-D

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

The Hobbit: An Unexpected Journey -traileri



Hobitti-elokuvan ensimmäinen traileri on ilmestynyt - katso! (Voice.fi)
...ensimmäisen The Hobbit -leffan traileri on viimeinkin keskiössämme, sydämeni ihan tosissaan suli tuon oikein todellisen ihanuuden edessä. Taru sormusten herrasta -leffatrilogian "huippuvuosista" (aina&iankaikkisestihan TSH-leffatrilogia on ihan huippu) on ainakin itselläni kuitenkin niin, niin mahtavia muistoja (mm. pakkasessa seisoskelu Kaksi tornia -leffan ensi-illan vuoksi sekä Oscar -gaala vuosimallia 2004), että...huoh, mut joka tapauksessa: nauttikaa!...iha ehottomasti.

:-D :-D :-D

Biisi: Elton John (ft. Lady GaGa) - Hello Hello

Lady Gagasta Oscar-voittaja? (Voice.fi) ...kyllä kiitos kaunis, enivei niin, niin superhienoa...woohoo!!!

Aikasta erikoista kuitenkin, että vaikka kyseinen duettokipale on heitetty ilmaan Gnomeo & Juliet -animaation ääniraidalla, kipaletta ei kuitenkaan julkaistu itse animaation soundtrackillä.

Enjoy anyway the song, it's sooo awesome, absolutely!

:-D :-D :-D

P.s.

Merry Christmas Everyone! (Simonscat.com)

:-D :-D :-D

maanantai 19. joulukuuta 2011

Musavideo: Mariah Carey & John Legend - When Christmas Comes



Mariah Carey / Twitter ..."Peanuts are just sooo wonderful!", aattelee mahollisesti Mariah Carey (John Legendistä on tietysti hieman vaikea päätellä samanmoista). Joka tapauksessa olen itsekin aivan täysin samaa mieltä asiasta, iha ehottomasti.

Anyway...enjoy the wonderful Christmas music video!

:-D :-D :-D

P.s.

Joululevylautakunta 17.12.2011 (Yle.fi/radiosuomi)
...onneksi olkoon, Saara Aalto! Enkeleitä -kipaleesi onkin varsin kauniinloistava, jopa hyvin koskettava.

:-D :-D :-D

Ja kauniita unia (18.12.11)









:-D :-D :-D

P.s.

Kysymys: minkä Disney-hahmon "suu" vilahtaa tämän postauksen jokaisessa kuvassa? :-D

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Oikein hyvää yötä (17.12.11)







:-D :-D :-D

P.s.

Aivan täysin sattumalta pöllähti kisukaksikon videolle "taustamusa", ihan mahtavata.

:-D :-D :-D

Musavideo: Chisu - Kohtalon oma



Chisulle triplaplatinaa, uusi video katsottavissa (Soundi.fi)
...kerrassaan valloittavanhieno musavideo! Kiitos kaunis, Chisu! Ja isot onnittelut triplaplatinasta!

Noh, sanottakoon, että itseänikin houkuttelisi tanssia paikassa/paikoissa tai tilassa/tiloissa, jossa/joissa en ainakaan tiedosta olevan muita ihmisiä mailla eikä halmeilla.

Ja paljastettakoon, että olen tanssinutkin. Tosin, tulikohan se sittenkään edes niin millään lailla yllätyksenä?...heh&huoh.

Mutta: nauttikaa videosta!...ehottomasti.


Ja vielä...

Mittava rivi Nightwishin listasijoituksia selvillä (Soundi.fi)

:-D :-D :-D

P.s.

Eilen olin melko ison osan päivää yllättävänkin herkällä mielellä, oikeastaan vasta loppuiltapäivästä koittanut tirsoileminen sai viimein lopettamaan ylenpalttisen herkistelyni. Enivei välillä sitä ihan tosissaan miettiikin, mitäköhän sitä itsensä kanssa tulisi oikein tehdä?...huoh. :-)

perjantai 16. joulukuuta 2011

torstai 15. joulukuuta 2011

Biisi: Kate Bush - Wild Man



KATE BUSH: 50 Words For Snow -levyarvio (Soundi.fi)
...
Kate Bush on selkeästi se, joka määrää tahdin (kuin tahdin) siinä uniikissa musauniversumissa, missä hän elää.

Kipaletta kuvaavat adjektiivit: eläimellinen, häpeilemätön, viekoitteleva...vähintäänkin nuo adjektiivit pitää biisistä ihan välttämättä heittää ilmaan.

Summa summarum: kun uudemman kerran laitoin itseni kuuntelemaan Wild Mania edes jonkinsortin kipalearviota varten, meni ihan tosissaan aikansa, että sain edes jonkinlaisia sanoja pikku pääkopastani irrotettua. Eli lähes sanattomaksi veti, todellakin...huh!

:-D :-D :-D

P.s.

Wild Man – lyrics (Katebush.com) ...olkaatten niin, niin hyvät. :-D

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Päevää!


Source: Free-extras.com

Aurinko se jostain väleiköstä onnistui pilkistämään, tuossa aamupäivän aikana siis, aikas huisaa!

:-D :-D :-D

P.s.

Jonkinsortin musapostaus luvassa sitte illemmalla. ;-D

tiistai 13. joulukuuta 2011

Musavideo: Christine Guldbrandsen - Surfing In The Air



Noteerasin tuossa eilisillan aikana Joulu.fi -radiokanavan soittavan itsensä Saara Aallon tulkitsemaa versiota Walking In The Air -klassikkokipaleesta, ja samaisen kipaleen kuuntelun aikana oikeastaan ihan yht'äkkiä mieleeni muistui juurikin biisi nimeltään Surfing In The Air. Kun SITA-biisi ammoisina aikoina julkaistiin, muistelen ensikuuntelun myötä biisistä jääneen aika ristiriitaiset fiilikset lähinnä sen lyriikoiden vuoksi. Nykyään kuitenkin osaan suhtautua SITAan ihan eri tavalla, joka tapauksessa mielestäni aikamoisen rohkea veto Christine Guldbrandsenilta, ehdottomasti.

However...enjoy the very beautiful music video!

:-D :-D :-D

P.s.

Sweet dreams!


12.12.2011

:-D :-D :-D

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Adventtikalenteri



Ai, miksi juuri Pikku Myy -sellainen tällä kertaa? Koska tänä vuonna meikätyttösessä on ihan selkeästi ollut lähinnä nimenomaan Pikku Myyhyn viittaavia luonteenpiirteitä, ollut oikeastaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ei sille ole vain niin yhtikäs mitään mahtanut...heh&huoh.

Ja vielä...



Kuvassa tällä kertaa ihkaekana luukusta kolahtanut joulukortti, joka saapui vieläpä ihan Ruotsista asti. Äidinäidilläni on kolmen biologisen siskon lisäksi myös velipuoli, joka siis perheineen elää&asuu Ruotsissa. Vaikka heitä tuleekin nähtyä ihan äärimmäisen harvoin, joka joulu he silti lähettävät meillekin kortin. Ja joka joulu tältä suunnalta on lähtenyt heille kortti myös, luonnollisesti.

Oikein hyvää joulunodotusta kaikille!

:-D :-D :-D

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Angry Birds -iltapuku


Lähde: Iltalehti.fi

Siis aivan mielettömän upea!...kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eli juur' tuonsorttisesta iltapukumeiningistä diggaan...persoonallinen, mutta ei silti ihan liian ylitseampuva. Ja btw: Angry Birds -iltapuku on (tai oli) Jenni Vartiaisen varsin loisteliaan linnapuvun tavoin myöskin Katri Niskasen suunnittelema.

Ja vielä...



:-D :-D :-D

maanantai 5. joulukuuta 2011

Esittelyssä: muuan pokkari



Vanha luottoystäväni, suht "punanuttuinen" Samsunghan se siinä, valitettavasti hänestähän ei vain ole enää niin yhtään mitään iloa meikäläiselle, kuten yllä olevasta kuvasta kaiketi varsin hyvin näkyy...huoh. Mutta nythän meikätyttösellä on uusi luottoystävä, joka ainakin tähän mennessä on osannut tuoda ihan äärimmäisen paljon iloa allekirjoittaneen elämään, ja se on luonnollisesti ihan äärimmäisen hienoa se.

:-D :-D :-D

P.s.



2x Aku Ankka!

Ja vielä...



3x Nightwish!

:-D :-D :-D

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kysymys: mikä huikea albumi?

URATUM MOMENTUM

Talven taika
Josta alkaa
Huikeankaunis matka
Seuratkaa
Hetken kissaa
Sillä viimein aika
On tarinoiden tulisten
Myös joen aavemaisen
Erityisen syvän sen
Joten hitaasti
Mutta varmasti
Etenen kyynelten
Paluuseen
Toivottavaan asti
Kysyäkseni:
Kauhutarinako?
Stoorilla show'n
Virnein aurinko!

Toisen näytöksen
Aloittava
On tyylipuhdas
Lumooja
Jonka myötä kuulen
Kutsun merenneitojen
Älä itsekään
Sitäkään ohita
Sitten yht'äkkiä
Aika on
Pysäyttävän
Hymyilyttävän
Levähdystauon
Jonka vain linnut
Täysin tuntevat
Myös sellaiset
Jotka ahkeraan
Seikkailuun suunnaten
Matkaten astuvat


Lähes viimeisenä
Vaan ei
Vähäisimpänä
On laulu Hänestä
Tulee sydämestä
Kultaisesta
Puhtaasta
Sellaisesta
Usko tai älä
Ethän siis edes
Vilkaisematta jätä?
Sillähän tämä
Summa summarum
On Imaginaerum!

:-D :-D :-D

lauantai 3. joulukuuta 2011

Musavideo: Lady GaGa - Marry The Night



"MARRY THE NIGHT: Director: Lady Gaga Choreography: Richard Jackson Director of Photography: Darius Khondji Art Direction: Gideon Ponte." - Lady GaGa (via @ladygaga)

Aivan häikäisevänhuikea musapläjäys!

Sooo epic!

I'm on fire!

:-D :-D :-D

P.s.

Nightwishille tuplaplatinaa vain tunneissa! (Rytmi.com)

:-D :-D :-D

perjantai 2. joulukuuta 2011

Musavideo: Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen



Kaija Koo / Facebook ...ihan itsensä Tuubin kautta videon onnistuin (kaiketi vihdoin&viimein) bongaamaan, vaikka Kaija Koon "Naamakirjan" tuonkin kaiken kansan nähtäville jälleen&taas...anyway enjoy the veeery great music video!

:-D :-D :-D

P.s.

Suomen virallinen lista - Singlet 48/2011 (Ifpi.fi)
Suomen virallinen lista - Albumit 48/2011 (Ifpi.fi)

:-D :-D :-D

torstai 1. joulukuuta 2011

Legenda elää

Syystä tai toisesta päätin vuosia sitten stopata suht aktiivisen NW-juttujen keräilyn. Kuitenkin eilen ihan vain ohikiitäväksi hetkeksi tulin kääntäneeksi kelkkani kohdattuani onnekseni&yllätyksekseni "päästä varpaisiin" puhdasta taidetta täydellisesti huokuvan Imaginaerum -kuvavinyylin (mielestäni erityisesti NW-kuvavinyylit suorastaan huokuvat puhdasta taidetta kokonaisuudessaan). Ja oikeastaan aivan yht'äkkiä samaisesta kuvavinyylistä tuli NW-kokoelmani ihan ehdoton kruunu, ja hyvin, hyvin monesta eri syystä. Ja mikä hienointa: kohtasin eilisyön "kuumuudessa" myös kaikki viisi NW:n jäsentä suht face-to-face vuosien tauon jälkeen.

Ja paljastettakoon, että NW:n jäsenten jälleenkohtaaminen todella oli unelmieni täyttymys, sillä olin aidosti kaivannut näitä aivan huipputyyppejä niin, niin paljon, tooodellakin.


KIITOS, NIGHTWISH! OLEN TODELLA YLPEÄ TEISTÄ!

Onnitteluhalauksin...

Taru alias "Belle"







Ja vielä...

Kaikki ottamani (tai pikemminkin säilyttämäni) valokuvatukset (puhdasta taidetta täydellisesti huokuvasta) "Mielikuvituksela"-kuvavinyylistä:

Nightwish: Imaginaerum -kuvavinyyli (Belle / Kuvablogi.com)

:-D :-D :-D

IT'S SHOWTIME!

Vihdoinkin, Nightwish!





Ja vielä...



:-D :-D :-D