perjantai 30. marraskuuta 2012

Musavideo: Mariah Carey - Without You

Suht samoihin aikoihin myös Céline Dionin The Power Of Love -promovideota tykättiin kovasti näytellä eräällä taivaskanavalla (jonka ansiosta siis kumpaiseenkin videoon taisin justiinsa ensitutustua).

Luulenpa, että aikastamoisen monen muunkin Mariah Carey -fanitus (clicks) starttasi nimenomaan Without You -promovideosta. Tai ainakin itse siis olen aikamoisen vahvastikin justiinsa sitä mieltä (ylläri pylläri). PussOchKram.

Update (1.12.2012):

Biisi: Mariah Carey - Music Box

Edelleenki iha ehoton suosikkini MCn kipaleista. Puss.

Joops... Alla nyt sitten itte asiassa jo viime keväänä bongattu&hommattu (ja jopa valokuvattukin) musaboxi. Eli ilmeisestikään en siis ole vielä "ennättänyt päästä" teille esittelemään tuota kerrassaan aivan loisteliaan upeaa boxia. Ja jostain justiinsa aivan käsittämättömästä syystä. Puh!


Kuvalinkki!



Muuten... Mariah Carey'n kaksoset ovat syntyneet 30.4., kuin myös pikkusysterini, pitää varsin hyvin kutinsa, hoh.


:-D :-D :-D


P.s.


Ollakin niin, niin ylpeä Célinestä. On niin, niin loistouutinen, ettei tosikaan.


Celine’s Songwriting Skills Awarded (CelineDion.com) ...WOW!


By the way... Tiesittekö, ettei Dion ole ainoastaan laulaja, vaan myös lauluntekijä?


:-D :-D :-D

torstai 29. marraskuuta 2012

Musavideo: Adele - Rolling In The Deep



Eilen varsin ihastuttava pikkusysterini soitti mulle oikeastaan ihan vain kertoakseen, että oli ihan äärimmäisen suureksi onnekseen löytänyt A:sta vinyyliversion Adelen 21 -platasta. Ja ei hitsivieteri, miten superonnellinen tosissaan olenkaan tämän mua lähes 3v nuoremman & ihan äärimmäisen sisukkaan neitosen puolesta! Perheemme nimittäin on tän vuoden aikana joutunut kokemaan jopa harvinaisen massiivisia takaiskuja, jotenka siis ymmärtänette varmaan ainakin edes siltä pohjalta. Jepsen.
P.s.

Paljastus: yhdellä pikkuveljistäni on sama etunimi kuin Hobitti-leffatrilogian pääosan esittäjällä. Kylläpä kyllä.


:-D :-D :-D

maanantai 26. marraskuuta 2012

Talent Suomi 2012 (24.11.2012)

Flash toistinta ei löytynyt.
Loisteliasta, Anniina!

Onpi ehottomasti aikastamoisen säihkyvä laulajatar. Ja miten valloittavan ihania&upeita kipaleita hän osaakaan oikein luoda, wow!


&&&

Loistoartisti. Ja ihan mieletön persoona. Yay!

Flash toistinta ei löytynyt.
Tuntuu olevan aikas vaatimatonkin vielä.


:-D :-D :-D

P.s.

Vain elämää, ei sen enempää... On kaikki tää, koita ymmärtää...


Upeeta! Mahtavaa!

:-D :-D :-D

lauantai 24. marraskuuta 2012

Vain elämää (23.11.2012): The Duets - woohoo!

KOKO Vain elämää -kööri... Ette tiedäkään, miten paljon olette tosissaan tuoneet ILOA meidän jengille... KIITOS TUHANNESTI!

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

:-D :-D :-D

P.s.


&&&


:-D :-D :-D

perjantai 23. marraskuuta 2012

Adventtikalenteri

Kuvalinkki!
KIITOS ihan äärimmäisen kaunis, pikkusysteri!

Esittelyssä siis eilen ihan äärimmäisen rakkaalta pikkusiskoltani lahjaksi saama Tee-joulukalenteri, joka siis koostuu - yllätys, yllätys - (luomu)teestä. Enivei ainakin itte tulen juoneeksi lähinnä (arki)aamuisin yleensä just kupposen (normi)teetä. Joten kerrassaan aivan huippuihanan lahjan/adventtikalenterin olla saanut siis, tooodellakin.

:-D :-D :-D

Talent Suomi 2012 (17.11.2012)

Flash toistinta ei löytynyt. Aivan ihananmahti pikkusälli. Yay!

Että osaakin Daniel sitten olla ihan ylisöpö runoratsu. > Fanitan, tooodellakin! Puss.

FINAALI 1: Daniel Helakorpi on tämän vuosituhannen Väinämöinen! (Talent Suomi / Nelonen)
Talent Suomen ennakkosuosikki Daniel Helakorpi: Olen lavalla kuin kotonani! (Talent Suomi / Nelonen)

Ja vielä...

FINAALI 1: Pop-prinsessa Saana Back täräyttää upealla äänellään! (Talent Suomi / Nelonen)
FINAALI 1: Oululainen CST X-Nation räjäyttää potin! (Talent Suomi / Nelonen)

:-D :-D :-D

P.s.

Odotettu Nightwish-fantasia ja Eastwood-uutuus - tutustu viikon ensi-iltaelokuviin (Voice)

:-D :-D :-D

torstai 22. marraskuuta 2012

Musavideo: Linda Ronstadt - Winter Light (The Secret Garden OST)


Meikätyttöselle niin, niin rakas elokuva. > Huomautus: kyseistä kipaletta ei mukana The Secret Garden -scorella.

Viisi vuotta sitten keväällä tai kesällä (en vaan simplisti muista enää, hoh) meikätytöllä alkoi pikku pääkopassa kytemään ajatus ainakin jonkinsortin lyyrikoksi ryhtymisestä. Jonkin aikaa asiaa tosissaan sitten mietittyäni...

Melkolailla lopputuloksena sittemmin syntyikin huippukauniin Winter Light -kipaleen "sisärinkiin" pikkuhiljaa hivutettu Syksyn valo -sanoitus, jonka tosiaan sain siis vihdoin&viimein saatettua loppuun... Joko vasta seuraavan vuoden kesällä tai syksyllä. Kylläpä kyllä. Mut joka tapauksessa... Syksyn valon jälkeen on suht tasaiseen tahtiin varsin hienoisenlaisesti aikaansaatukin juur' enemmän tai vähemmän tunnetuille koti- & ulkomaisille (enkku)kipaleille suomitekstejä, joita on täydestä sydämestä tullut siis kirjoitettua jo peräti 23kpl (toivonkin todella, että olen pysynyt kaiken aikaa laskuissa, heh). Ja kiitos siitä kuuluu ilman muuta ennen kaikkea tän vuoden kohalla koittaneelle "juhlavuodelleni", jonka aikana olen onnistunut tempaisemaan syystä tai toisesta kaikentyylisiä sanoituksia ainakin meikän mittapuulla jo varsin huikeat 11kpl(!!!). Kuitenkin luulen, että...

Vaikka varsin hienoisella tavalla uskonkin kehittyväni oikeastaan koko ajan ja koko ajan vähintääkin ihan riittävän hyväksi lyyrikoksi (clicks1 & clicks2), niin ainakaan vuositasolla moiseen tekstitemppuun tuskinpa enää koskaan&ikinä kuitenkaan kykenen. Ja oikeastaan ihan hyvä niin. PussOchKram.

Varsin upea versio kipaleesta se onpi luonnollisesti tuokin.

:-D :-D :-D

P.s.

Eläinvauvaterapiaa (Pupulandia) ...niin, niin ihunia. Ou mai sentäs. :-D

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vain elämää (16.11.2012): Erin - Vasten auringon siltaa

Flash toistinta ei löytynyt. Hyvin Erinin näköinen kipale ainakin itsestäni. > KIITOS tooosi kaunis, Erin!

On oikeastaan vähän vaikea sanoa, tuleeko tämä teille ihan totaalisena yllärinä, mutta... Kylläpä kyllä... Itsensä Katri Helenan musa osaa tosissaan olla myös aikaslailla minun näköistäni musiikkia. Ja vähintäänkin aivan kertakaikkisen upeiden sanoitusten (clicks) osalta, hyvin monet KHn kipaleiden sanoituksista ovat todella osanneet ainakin meikätyttöön tehdä ihan äärimmäisen suuren vaikutuksen. Jepsen.

Jakso 7: Erinin versio Vasten auringon siltaa -kappaleesta on herkkää kuunneltavaa (Vain elämää / Nelonen)

Jakso 7: Jonnen tulkinta Lintu ja lapsi -kappaleesta saa Katri Helenan herkälle tuulelle (Vain elämää / Nelonen)

Jakso 7: Neumann rokkasi kuin viimeistä päivää Anna mulle tähtitaivas -kappaleella (Vain elämää / Nelonen)

Jakso 7: Kaija Koo vetää rokahtavan version Katson sineen taivaan -kappaleesta (Vain elämää / Nelonen)

Jakso 7: Jarin eteerinen versio Nuoruus on seikkailu -kappaleesta koskettaa (Vain elämää / Nelonen)

Jakso 7: Jaren Puhelinlangat laulaa svengaa räppityyliin (Vain elämää / Nelonen)

Ja vielä lisäksi (tietenkin)...

Flash toistinta ei löytynyt. ...ja taivaalla loistaa kuu.

Jakso 7: Jaren ja Katri Helenan duetto Puhelinlangat laulaa on täynnä hyvää fiilistä! (Vain elämää / Nelonen)

:-D :-D :-D

P.s.

Paljastus: pikkusysterini on kanssa iso Vain elämää -sarjan fani. Yay!

Nettiekstra: Artistit arvailevat: "Missä olemme 30 vuoden kuluttua?" (Vain elämää / Nelonen)

:-D :-D :-D

perjantai 16. marraskuuta 2012

The Voice Of Finland 2013 (the trailer)

Flash toistinta ei löytynyt. Hellurei ja hellät tunteet!

Hiljaisuuden valo by Samuli Edelmann

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie... On toinen maailma, on hämäräinen tie...


Nauttikaatten!

:-D :-D :-D

Biisi: Erkki Liikanen - Taikuri itämaan


Loiloti loiloti...

Taikuri itämaan -kipale päästiin ihkaensimmäisen kerran kuulemaan - yllätys, yllätys - vuoden 1989 Syksyn Sävelessä. Ja (pienenä) ensikohdattuani sitten telsussa "Ekin" "Taikuri-performanssin" aloinkin oikeestaan ihan samantien digata iiihan simona kipaleesta (kyllä!). Niin, ja varmaankin justiinsa sen niin, niin mahtavan kertsin ansiosta, ha-ha.

Niin, ja btw...

Älkäätten sitte naurako itteänne ainakaan ihan totaalisen tärviölle kipaletta mahollisesti kuulostellessanne, olkaa niin, niin kilttejä, ho-ho.

:-D :-P :-D

torstai 15. marraskuuta 2012

Live: Mervi Hiltunen - Taivas yksin tietää (Syksyn Sävel 1989)


Ihan mahtiääni kaiken kaikkiaan.

Meillä oli jostain syystä aikoinaan nauhalla varmuudella ainakin juur' vuoden 1989 Syksyn Sävel. Kylläpä kyllä. Ja vaikka tätä samaista lauluskabailua tuli tältä nauhalta katottua pikkulikkana ihan riittävän moneenkin kertaan (ylläri pylläri), niin enpä silti tietenkään muistanut "vuoden 1989" Syksyn Sävel Retro -jaksoa katsoessani "Suomen Belle'n", eli tietenkin Mervi Hiltusen, olleen tuossa skabailussa osallisena. Voitte varmaan silti kuitenkin kuvitella, kuinka valtavasti ilahduin kohdatessani Retron aikana todella, todella tutun äänen ihan riittävän pitkästä aikaa. Ja näyttääpä Hiltunen olevan ulkoiselta olemukseltaankin aivan kuin justiinsa Belle! Vai mitä mieltä itse olette, te hyvin kauniit ihmiset?


Sydämellisen kaunis parivaljakko.

:-D :-D :-D

P.s.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Vain elämää (9.11.2012): Neumann - The Moment Of Our Love

Flash toistinta ei löytynyt. Aivan uskomattoman upea & koskettava veto... KIITOS! > Ei siis mielestäin mikään ihme, että Jonne valitsi juur' Neumannin duettokumppaniksi.

Mielestäni kyynelehdin ihkaekaa kertaa tosissaan vasta kyseisen Vain elämää -vedon kohalla. Ei siis todellakaan ole ihan äärimmäisen iisiä saada meikätyttöstä itkeä tihrustamaan periaatteessa musaesityksen kuin musaesityksen aikana. PussOchKram.

Jakso 6: Hauras ja harras Nipa Neumannin versio Jonne Aaronin biisistä Moment of Our Love (Vain elämää / Nelonen)
Nettiekstra: Jonne Aaron ja Nipa Neumann: Moment of Our Love (Vain elämää / Nelonen)

Ja vielä...

Flash toistinta ei löytynyt.
KIITOS ihan äärimmäisen kaunis, Katri Helena!

Ehoton lemppari Negative -kipaleeni sai suomenkielisen tekstin. Upeeta! Mahtavaa! YESH!

Jakso 6: Katri Helenan Still Alive kuuluukin Elossa taas! (Vain elämää / Nelonen)

:-D :-D :-D

P.s.

Suomen virallinen lista - Albumit 45/2012 (Ifpi)
Suomen virallinen lista - Singlet 45/2012 (Ifpi)

:-D :-D :-D

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Le miracle

Videolla mm. "välähdyksiä" Sans attendre -platan tuoreimmasta singlestä.

Lapset ovat ihme, AINA. PussOchKram.

:-D :-D :-D

P.s.


:-D :-D :-D

Isänpäivä

Kuvalinkki!

Kyseinen uutuusscore toimi hyvin, hyvin tärkeänä tunnelmanluojana varsinkin ylempää runoa rustatessa.

Mistä on isänpäivä tehty?

Onnentoivotuksista
Kukkasista
Halauksista
Sekä aina
Hienosta
Kortista
Ja lahjasta
Makoisasta
Aamiaisesta
Ja kakusta

Kenties
Maittavasta
Lounaasta
Kenties
Mahtavasta
Musiikista
Taikka
Elokuvasta

Mutta
Ilman muuta
Ennen kaikkea
Aivan ihanista
Iloisen nauravista
Kenties jopa
Laulavista
Ja tanssivista
Lapsosista

Siitä on isänpäivä tehty.

&&&

Minusta
Jokaisen isän
Sisällä
Tulisi asua
Aina yhtä
Valloittava
Samu Sirkka

Isyys
Ei nimittäin
Sekään
Koskaan, ikinä
Ole niin yhtään
Mikään
Itsestäänselvyys

Oikein paljon onnea ihan kaikille isille!

Isänpäivähalauksin, Belle

:-D :-D :-D

P.s.

Mun isi todellakin on ihan maailman paras isi (clicks).

:-D :-* :-D

torstai 8. marraskuuta 2012

Musavideo: Chisu - Frankenstein

Kukapa ei videosta ja sen menosta&meiningistä todella tykkäisi... Yay!

Chisu julkaisi musiikkivideon kappaleeseen Frankenstein (IS)
Biisi: Chisu - Frankenstein (Belle's blog)

Ja vielä...

Musavideo: Chisu - Kohtalon oma (Belle's blog)
Musavideo: Chisu - Sabotage (Belle's blog)

Ja vielä lisäksi...

 

Kysymys: ettehän unohda kuvalinkkejä(kään)?

:-D :-D :-D

P.s.

Photos From ‘Celine Dion… Sans attendre’ (CelineDion.com)
Céline Dion and her twins new photos (À Cause Céline)
Unlimited : Celine Dion on TVA ! (The Power Of Love)

:-D :-D :-D

Talent Suomi 2012 (3.11.2012)

Flash toistinta ei löytynyt. Ehottomasti ansaitti paikkansa finaalissa... Ainaki ittestäni selkeästi eerottui edukseen...

SEMIFINAALI 2: Eero Pihlajaviitalla on taikasuolaa hyppysissään! (Talent Suomi 2012 / Nelonen)
Talent Suomi (4. tuotantokausi) (Wiki)

Ja vielä...


SEMIFINAALI 2: Htwee Jamie Chyay on liekeissä! (Talent Suomi 2012 / Nelonen)

:-D :-D :-D

P.s.

Kuvalinkki!


:-D :-D :-D

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Hobitti-spotti 2


Lyhyestä virsi tosi kaunis... Tsekatkaa ihmees vaan poies...


:-D :-D :-D

Lyriikkavideo: Nightwish - Storytime

Yllä olevasta videosta... Parempi myöhään tosiaan kuin ei milloinkaan...

Voi teitä ikionnellisia, jotka pääsette juhlistamaan Nightwishin Imaginaerum -elokuvan ihan varmasti varsin ainutlaatuisen huikeaa & huikean ainutlaatuista maailmanensi-iltaa (10.11.2012)... Itse kun en yksinkertaisesti kykene kerralla sijoittamaan niin, niin paljon massia samaiseen "Hesa-päivään", johon todennäköisesti joutuisin myös hotellimajoituksen sisällyttämään... Ja jos totta puhutaan, niin meikätyttöstä itte asiassa tuona päivänä ihan totaalisen muualla tosissaan tarvitaan, joten...


Musavideo: Nightwish - Storytime (Belle's blog)

Nightwish: Imaginaerum -leffan teaser trailer (Belle's blog)
Imaginaerum (elokuva) (Belle's blog)
Imaginaerum (The Trailer) (Belle's blog)
Tositaru-trilogia eli tribuutti Nightwishille (Belle's blog)

Ja vielä pikku extrana...


Kysymys: mikä huikea albumi? (Belle's blog)


:-D :-D :-D


P.s.


Suomen virallinen lista - Albumit 44/2012 (Ifpi)

Suomen virallinen lista - Singlet 44/2012 (Ifpi)

:-D :-D :-D