Olin iao (= ihan aikuisten oikeasti) onnistunut jo päättämään tämänkertaisen "listakipaleen" ennen keskimmäisen tapauksen tavallaan ihan yht'äkkistä bongaamista. Että sellasta, heh.
Mutta joo... TPOTD-livestä nauttikoon jälleen kerran ne, jotka tosiaan tahtoo. Puss, puss.
Kiitos kaunis, Heli Kajo, meikätyttösen eräänlaisesta tukemisesta. Olet todella suurenmoinen.
Oli eilispäivänä tarkoitus suunnata katsomaan pikkusysteriäni paikalliseen sairaalaan, mutta en yksinkertaisesti kyennytkään lopulta siihen, sillä itse voin henkisellä tasolla ihan riittävänmoisen huonosti, enkä monestakaan syystä halunnut oikein todellisen luottohenkilöni näkevän minut sillä kertaa jopa niinkin huonossa kondiksessa. Systerini nimittäin näkee minusta oikeastaan ihan välittömästi, jos minulla ei ole kaikki ainakaan aivan priimakunnossa. Eli siis vaikka olemmekin systerin kanssa persooniltamme aikaslailla kuin yö&päivä, olemme silti ihan aina kuitenkin olleet mitä parhaista parhain tiimi. Precis.
Noh, päätin sitten oikeastaan aivan väkipakolla siirtää sairaalavierailuni tähän päivään, mutta... Epäonnistuin lopulta sitten senkin sairaalavierailu-suunnitelmani kanssa aivan totaalisesti, sillä tulikin oikeastaan viimein tieto, ettei pikkusysterini enää tavallaan tarvitse aktiivista sairaalahoitoa (eli hän käy jatkossa "enää vain" lääkittävän ominaisuudessa sairaalassa). Kuinka voimauttava uutinen! Olla luonnollisestikin nyt melkolailla onnellinen&iloinen! Puhhuh!
Ja vielä...
Tämän kesän ihan ehdottomaksi soundtrackikseni olen päättänyt nimittää Heli Kajon upean, upean Elämäsi suloisin virhe -platan. Yay! :-D :'-D :-D P.s.
Meikätyttö olisi esillä olevan & upean Chisu-kipaleen sijasta todellisuudessa tällä kertaa valinnut ainoastaan samaisen laulajattaren Kun valaistun 2.0 -julkaisulta löytyvän & myöskin upean Frankensteinin (joka btw on varsin loistavan Helsingin herra -sarjan tunnari), mikäli vain tosiaan olisi F:n Tuubista löytänyt, eilispäiväni nimittäin oli monellakin tapaa ihan tosissaan aivan harvinaisen hirveä. Mutta kuten monasti syystä taikka toisesta aiemminkin, tuli eilen syystäkin haettua suurensuurta lohtua ennen kaikkea superhyvästä musiikista. Ja justiinsa musiikki mielestäni onkin kaikkein parasta "terapiaa" ikinä. Piste.
Chisu: Kun valaistun 2.0
:-) :'-) :-)
P.s.
Chisukin se yhä todella jaksaa justiinsa albumilistalla porskuttaa. Very great!
Tämänvuotinen Eurovision -skabailu ainakin itse finaalin kohalla oli selkeästi vähintäänkin upeapersoonisten naisartistien juhlaa. Ainakin nyt tuosta Pastora Solerin varsin huikeasta Quédate conmigo -performanssista todella näkee, kuinka haasteelliset oltavat itse voittajakipaleella lopulta ihan tosissaan oli...puh!
And by the way...
Olen tykännyt kuunnella yllättävänkin monipuolisesti musiikkia iao (= ihan aikuisten oikeasti) niin kauan kuin jaksan ihan tosissaan muistaa.