Kiitos kaunis, Heli Kajo, meikätyttösen eräänlaisesta tukemisesta. Olet todella suurenmoinen.
Oli eilispäivänä tarkoitus suunnata katsomaan pikkusysteriäni paikalliseen sairaalaan, mutta en yksinkertaisesti kyennytkään lopulta siihen, sillä itse voin henkisellä tasolla ihan riittävänmoisen huonosti, enkä monestakaan syystä halunnut oikein todellisen luottohenkilöni näkevän minut sillä kertaa jopa niinkin huonossa kondiksessa. Systerini nimittäin näkee minusta oikeastaan ihan välittömästi, jos minulla ei ole kaikki ainakaan aivan priimakunnossa. Eli siis vaikka olemmekin systerin kanssa persooniltamme aikaslailla kuin yö&päivä, olemme silti ihan aina kuitenkin olleet mitä parhaista parhain tiimi. Precis.
Noh, päätin sitten oikeastaan aivan väkipakolla siirtää sairaalavierailuni tähän päivään, mutta... Epäonnistuin lopulta sitten senkin sairaalavierailu-suunnitelmani kanssa aivan totaalisesti, sillä tulikin oikeastaan viimein tieto, ettei pikkusysterini enää tavallaan tarvitse aktiivista sairaalahoitoa (eli hän käy jatkossa "enää vain" lääkittävän ominaisuudessa sairaalassa). Kuinka voimauttava uutinen! Olla luonnollisestikin nyt melkolailla onnellinen&iloinen! Puhhuh!
Ja vielä...
Tämän kesän ihan ehdottomaksi soundtrackikseni olen päättänyt nimittää Heli Kajon upean, upean Elämäsi suloisin virhe -platan. Yay! :-D :'-D :-D P.s.
Meikätyttö olisi esillä olevan & upean Chisu-kipaleen sijasta todellisuudessa tällä kertaa valinnut ainoastaan samaisen laulajattaren Kun valaistun 2.0 -julkaisulta löytyvän & myöskin upean Frankensteinin (joka btw on varsin loistavan Helsingin herra -sarjan tunnari), mikäli vain tosiaan olisi F:n Tuubista löytänyt, eilispäiväni nimittäin oli monellakin tapaa ihan tosissaan aivan harvinaisen hirveä. Mutta kuten monasti syystä taikka toisesta aiemminkin, tuli eilen syystäkin haettua suurensuurta lohtua ennen kaikkea superhyvästä musiikista. Ja justiinsa musiikki mielestäni onkin kaikkein parasta "terapiaa" ikinä. Piste.
Chisu: Kun valaistun 2.0
:-) :'-) :-)
P.s.
Chisukin se yhä todella jaksaa justiinsa albumilistalla porskuttaa. Very great!
Tämänvuotinen Eurovision -skabailu ainakin itse finaalin kohalla oli selkeästi vähintäänkin upeapersoonisten naisartistien juhlaa. Ainakin nyt tuosta Pastora Solerin varsin huikeasta Quédate conmigo -performanssista todella näkee, kuinka haasteelliset oltavat itse voittajakipaleella lopulta ihan tosissaan oli...puh!
And by the way...
Olen tykännyt kuunnella yllättävänkin monipuolisesti musiikkia iao (= ihan aikuisten oikeasti) niin kauan kuin jaksan ihan tosissaan muistaa.
...tulevana kesänä lähisuvussani koittaa peräti kahdet häät, joten on todellakin nyt aihetta oikein todelliseen juhlaan kyseisen tekstin muodossa. Niin, ja sanottakoon vielä, että kyseinen teksti on oikeastaan eräänlainen jatko-osa jokunen vuosi sitten rustaamalleni Lähellä - vieressä -tekstilleni, että sellasta.
Viime viikolla minulle annettiin aparttiarallaa viikko aikaa päättää, haluanko jatkaa työsopimustani, ja eilen siinä sitten kävi niin (panttasin aivan tarkoituksella päätöstäni oikeastaan ihan viimeiseen asti), että päätin jatkaa sopimustani ainakin vuoden loppuun saakka, mm. olosuhteiden pakosta. Tosin jatkopäätöstä tehdessäni oikeastaan ihan kaikkein eniten painoi vaakakupissa lopultansa se, että minua siinä (työ)yhteisössä on kohdeltu oikeastaan aivan alusta asti ihan ennakkoluulottoman upeasti ajoittaisesta myöhästelystäni huolimatta, tosin ainakin suht avoimella, iloisella & valoisalla persoonallani on ollut hiuksenhienoon kohteluuni aikamoisen paljonkin vaikutusta, olen sen noteerannut. Ja itse asiassa ajoittaisesta myöhästelystäni(kin) nyt siis puheen ollen...se saakin ihan tosissaan viimein luvan loppua kuin seinään...KYLLÄ! Mutta joka tapauksessa...en ole ihan aikuisten oikeasti vuosiin kokenut yhtä hämmästyttävän hienoa (työ)yhteisöllisyyttä kuin juurikin nykyisessä työpaikassani...precis.
Mitäs sitten työrupeamani jälkeen? Noh...paljastettakoon, että aikomuksenani on tehdä ihan tosissaan sellaista, johon en olisi ainakaan vielä pari vuotta sitten kyennyt, ainakaan henkisellä tasolla. Esim. humanitäärinen työ erityisesti ulkomailla kiinnostaa ainakin meikätyttöstä aivan valtavan paljon, tavallaan saattaisin siis olla kulkemassa suuresti ihailemani legendaarisen näyttelijättären, Audrey Hepburnin, jalanjäljissä. Noh...joka tapauksessa päätekemiseni tulevat aikamoisen varmastikin liittymään tavalla tai toisella lapsiin, mikä tuskin tulee yllätyksenä, jos on Belle's blogini kautta jo ennättänyt tiedostaa vankkumattoman & pohjattoman lapsirakkauteni...huoh. Mutta, mutta...se tosiaan toistaiseksi vähintäänkin noista ajatuksista...precis.