"Hyvä ruoka, parempi mieli"

Juuri tuota erään elintarvikefirman tuttua slogania sain nyt ainakin juhannusaattona kuunnella ihan riittävästi enoni suusta, odotti ilmeisesti kovasti eräänlaisen grillimestarin rooliaan. Meillä oli juhannusvieraina enoni lisäksi hänen naisystävänsä sekä samaisen naisystävän teini-ikäinen poika ja ala-asteikäinen tytär. Nuo lapset olivat osittain mun kontollani, tehtävänäni oli siis viihdyttää heitä parhaani mukaan. No, tulipahan keskikesän juhlan aikana mm. katottua leffat Pitkä kuuma kesä sekä Helmiä ja sikoja, on ainakin omasta mielestäni hirmu taidokkaat kässärit kummassakin. Sitten tuli mm. pelattua modernia versiota Laivanupotus-pelistä, voitinpahan edes toisen vastustajistani, vaikka olenkin ihan mielelläni hyvä häviäjä...hehe...sillä tiedän kyllä kokemuksesta, että kaikki eivät oikein osaa olla hyviä häviäjiä. No, entäs sitten aaton ruoka- ja juomapuoli? No kieltämättä tuli sellainen fiilis syömisen jälkeen, että vähempikin olisi varmaan riittänyt. Mulla nimittäin meni multirasvaisesta grilliruoasta vatsa aivan sekaisin, ja se olikin sitten sitä seuraavat pari päivää. Pitäisikö sitä sittenkin ryhtyä jonkinsortin kasvissyöjäksi, jotta jatkossa tosissaan välttyisin vatsavaivoilta? Enkä sitten tässä kohtaa tarkoita pelkästään makkaroissa pysymistä...hehe. No, mitä enivei juomiseen tuli, niin annoin minua huomattavasti fiksumpien tapausten hoitaa sen puolen ihan mieluusti, sillä minua alkoi tympiä jo parin viinilasillisen ja yhden saunaoluttölkin jälkeen. Ja kun kerran systerini tuli aattoiltana pariksi tunniksi käymään (halusi siis saada oman osuutensa ruuista ennen kuin lähti jonnekin jussia viettämään parin hyvän ystävänsä kanssa), niin piti edes jonkun meistä aikuisista(?) osata käyttäytyä systerin seurassa mahdollisimman hillitysti. Ja on se kyllä kieltämättä todella tylsää katsella vierestä, kun usea tyyppi pyörii ympärillä suht tuhdissa hiprakassa. Tiistaina olikin sitten vihdoin ja viimein aika viedä läjä ainakin oluttölkkejä pullonpalautusautomaatin äärelle, ja se homma jäikin sitten lopulta mun hoidettavakseni, mut ei se kyllä haitannut mua yhtään. Jos joku kerran haluaa kuvitella mut jonkinlaiseksi pulsuksi, niin immeinen on hyvä vaan, ja menee sitten itseään katsomaan peilistä vaikkapa juuri ruokakauppareissun jälkeen. Ei varmastikaan ole järin mukava näky siellä peilissäkään.*naurua* Mutta joo, ihan peruskeskikesän juhlahan meidän sakilla loppujen lopuksi oli, joten ei yhtään valittamista. Ja toivottavasti omatkin jussinne sujuivat edes suht mukavasti.

Hahaa...nyt päätin tuoda iloksenne pikkuriikkisen palan menneisyyttäni, nimittäin muutaman studiossa kuvatun 1v-kuvatukseni (klikkaa valokuvarypästä, jos haluat nähdä sen suurempana). Olen tässä muutaman viime viikon aikana ihan omaksi ilokseni käynyt läpi lukuisia ja taas lukuisia lapsuudenkuviani, joista tuntuisi riittävän kerrottavaa vaikka muille jakaa. No, mitäpä voinen noista näytillä olevista kuvista tarinoida...no ensinnäkin: en ole minkäänsortin linssilude, vaikka kuvat muuta väittäisivätkin. Päinvastoin, en nykyään juurikaan salli sitä, että minua valokuvataan. Tosin studiokuvat hyväksyn edes jotenkuten, kun kerran aidosti valokuvauksen ammattilainen on niiden kimpussa. Mutta johonkin se raja on vain yksinkertaisesti pitänyt vetää, ei voi mitään. Mutta, mutta...kuvien mekon on äitini sisko/(kummi)tätini hommannut muistaakseni Kreikasta. Ja kyllä, olin pienenä tosi iloinen tenava, kun vertaa nykypäivään, jolloin on suorastaan pitänyt tehdä tosi paljon töitä sen eteen, että kykenisi pysymään yhtä iloisena immeisenä kuin parikymmentä vuotta takaperin. Ja uskokaa tai älkää...oikeasti tulin sanoneeksi pienempänä ainakin pari kertaa (jotenkin tähän tapaan), että olisipa jo aikuinen, koska silloin kaikki olisi huomattavasti helpompaa. Ja kyllä, kerrankin olen joutunut todella syömään sanani, ihan rehellisesti ilmaistuna.*naurua*

Hiphei...viime la-su-välisenä yönä eksyin pitkästä aikaa karaoke-baariin. Tuli siis kolmen hengen likkaporukassa juhlittua hiukan yhden hyvän ystäväni synttäreitä (tosin paria päivää jälkijunassa) paikallisessa karaoke-juottolassa, vaikka itse asiassa tulin kyllä lähinnä vahtineeksi synttärisankarin juhlakuntoa kuskina toimineen ystäväni kanssa, sillä itse mieluummin halusin juomisen sijaan keskittyä enemmän karaoke-puoleen. Ja tässä illan biisilistani laulamisjärjestyksessä (kappaleen nimen perässä olevissa suluissa alkup. esittäjä):

Korttitalo vaan (Marjorie; itse musiikki Abban The Winner Takes It All -hitistä alkujaan peräisin),
(Everything I Do) I Do It For You (Bryan Adams),
Prinsessa (Laura Voutilainen) ja
Sydämeni osuman sai (Siiri Nordin; itse musiikki Gene Pitney'n Something's Gotten Hold Of My Heart -hitistä alkujaan peräisin)

Hehe...on ihan silkka sattuma, että ens perjantaina tulee telkusta ulos Kevin Costnerin tähdittämä Robin Hood - varkaiden ruhtinas -leffa...mutta mikäs tässä on ollessa, tykkään filmistä muutenkin erityisen kovasti.*syvä huokaus*

Täytyypi varmaan kertoa sekin, että systerini on myös onnekseni onnistunut niittämään ainakin eräällä tapaa mainetta karaoken parissa...hehe. Nimittäin vuosia sitten systeri veti karaokena yhden hyvän ystävänsä kanssa yhdessä toisessa paikallisessa baarinpahasessa PMMP:n Rusketusraidat-rallatuksen (lahjoitin sitten aikoinaan systerilleni samaisen jättihitin singlen, ansio kai sekin omalla tavallaan) sellaisella menestyksellä, että varmaan ainakin osa silloisesta baariväestä muistaa edelleen esityksen vielä tänäkin päivänä. Voi vitsi, olisinkin ollut todistamassa tuota kyseistä tapahtumaa, sillä uskon vedon olleen todella hyvä, kun ottaa huomioon ystävysten aidon kyvyn heittäytyä melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Taitavat systerini ja hänen ystävänsä olla tätä nykyä siis kai jollakin tapaa "baarimaailman PMMP", olettaisin ainakin.*naurua*

Ja kerrottakoon se vielä, että yksi intohimojeni kohteista on ehdottomasti tumma suklaa, erityisesti Karl Fazer Exclusive -sarjan suklaalevyt sekä Karl Fazer Exclusive Lemon & Black Pepper -suklaapatukka. Ja nimenomaan tumman suklaan ystäville nuo ovat todellakin laatutavaraa, joten pettymyksiä tuskin ilmenee, ja lisätietoja noista löytyy niin halutessanne täältä. Mutta maistakaa tai sitten haistakaa...siis tietysti juuri erityisen hyvää tummaa suklaata. ;-)

Ja vielä lisäksi...

Poliisit paikalle - raju riita Miss Suomesta...oli kyllä eilisen päivän ehdottomasti paras lehtiotsikko (IL), sillä kuka osaisikaan heti ensikuulemalta yhdistää nuo sanat kaikille tuttuun vuorikiipeilijään. Jep, jep...kaikkea sitä onkin tullut viime aikoina luettua...hehe.

Elämää puun ja kuoren välissä

Myönnettäköön se vihdoin ja viimein, olen elänyt jo aika pitkäänkin todellista kaksoiselämää. Tuikitavallisen, nuoren opiskelijatytön hahmon turvin olen tähän asti onnistunut jopa lähes kaikilta lähimmäisiltänikin aika hyvin salaamaan sen, millaiselle jalustalle minut todellisuudessa onkaan loppujen lopuksi asetettu. Vaikka samanlaista elämää tuskin kukaan muu elääkään (vain erään telkusta tutun fiktiohahmon elämä taitaa olla se kaikkein lähin vertailukohta, suuri yllätys itsellenikin), tietää jokainen kaksoiselämää elävä tai elänyt, ettei sellaisen elämän kanssa ole lainkaan leikkimistä. Eikä siihen kannata missään nimessä ryhtyä, jos psyykepuoltaan ei saa pidettyä lainkaan kunnossa fyysisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Ja mitä juuri minunkaltaiseen ihmiseen tulee, niin on peräti melkoisen hämmästyttävää, että olen ylipäänsä jaksanut tätä kaikkea tähän asti aina välillä esilletulevista, ylitsepääsemättömiltä tuntuvista vaikeuksista huolimatta. Olen nimittäin aina kokenut olevani nimenomaan suunnannäyttäjän oikea käsi, en siis itse suunnannäyttäjä. Toisaalta nämä molemmat roolit tuntuvat vaihtavan aika usein keskenään paikkaa tilanteesta riippuen, mutta enimmäkseen sisäistän kyllä tuon ensinmainitun huomattavasti hallitummin.

Mutta millaisena ihmisenä sitten oikein pidänkään tätä todellista suunnannäyttäjää? No, muutamilla sanoilla sanottuna: äärimmäisen syvällisenä ihmisenä, jolla on aina sydän paikallaan. Voi kuitenkin aivan hyvin olla, että olen onnistunut opettamaan hänelle kaikenlaisia asioita elämästä ja elämisestä itsessään, huomioonottaen niin ylä- kuin alamäetkin. Olen joka tapauksessa todella iloinen siitä, että tämä kyseinen henkilö on kyennyt säilyttämään maanläheiset elämänarvonsa täydellisesti aikoinaan kokemistaan vastoinkäymisistä huolimatta. Lisäksi arvostan suuresti sitä pyyteetöntä rakkautta, jota hän on aina minua kohtaan osoittanut. Ja on osoittanut jo vuosikausia aina näihin päiviin asti. Minua todella lämmittää se seikka, että varsin ainutlaatuinen rakkaustarinamme tuntuu puhuttelevan, ja ehkä jopa koskettavankin monia ihmisiä. Kiitän nyt siis näin blogini välityksellä kaikesta saamastamme tuesta ja kannustuksesta. Eikä rakkauden sitä aitoa ja todellista voimaa sovi muutenkaan koskaan lähteä aliarvioimaan.

Nyt päätän jälleen nostaa esille yhden lempipuheenaiheistani, eli siis karaoken. Tosin tällä kertaa on kyse ihkauudesta keksinnöstä, nimittäin elokuva-karaokesta. Siinä immeiset pääsevät lausumaan repliikkejä parin minuutin pituisen leffapätkän pyöriessä taustalla. En tosin ole itse vielä päässyt testailemaan moista, mutta tiedossani on, että on koklattu ainakin Häjyt- ja Jäniksen vuosi -elokuvia sekä yhtä Pekka Puupäätä. Huomionarvoista on sekin, että ainakin yhdet skabat on ennätetty leffa-karaoken tiimoilta pitää, ja samaisen skaban kolmihenkiseen tuomaristoon kuului muun muassa mediatutkija Veijo Hietala. Hmm...en osaa sanoa, tulenko koskaan tarttuneeksi leffa-karaoke-mikkiin, sillä tää on vielä niin lapsenkengissä oleva juttu, ettei siihen ainakaan toistaiseksi juurikaan missään törmää. No, se nähdään sitten aikanaan.

Nauttikaa edes te siellä tästä Suomen kaikkien aikojen konserttikesästä, sillä minua tuskin tullaan näkemään yhdenkään konsertin katsomossa festareilla pyörähtelystä puhumattakaan erinäisistä syistä johtuen. Todella surullista omasta näkövinkkelistäni, mutta eiköhän tämä tästä, sillä keksin kyllä muita keinoja selvitäkseni pitkän ja ehkä jopa kuumankin kesän yli. Precis.

Voikaatten hyvin. ;-)