keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

23

Tunnetteko kenties ilmiön nimeltä 23? Siis nimenomaan nimeltä, sillä olen kokenut muutamana viime vuotena tuon samaisen numeron olevan osa jokapäiväistä elämääni. Tuntuu nimittäin siltä, että mihin tahansa menenkin, 23 nousee aina esiin jossakin muodossa. Lisäksi olen syntynyt 23. päivänä (syyskuu). Aiheesta on jo Wikipediassa juttua, ja 23 -elokuvankin päätin ihan mielenkiinnosta katsastaa. Joten jos ette ole perehtyneet aiheeseen, tutustukaa ehdottomasti siihen, sillä se saattaa varmasti tuoda esille paljon sellaisiakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei aiemmin ole välttämättä edes tullut miettineeksikään.

Wikipedian artikkelit aiheesta:

Artikkeli 1

Artikkeli 2

Niin, ja siskoni täytti tänä keväänä 23v. Ja pari hyvää tuttuani ovat hekin syntyneet 23. päivä, toinen maalis- ja toinen elokuussa. Että näin.

P.s. Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta on ihan pakko kommentoida hieman:
Take it easy guys, ok?

lauantai 3. toukokuuta 2008

Vappu se sitten hurahti...

...raajarikkona. Vielä vapunaattona iltapäivällä toivotin täällä iloisena kaikille hyvät vaput, kunnes aattoiltana oikean jalan jalkapöytä kipeytyi äkisti. Liekö johtunut kenkien vaihtamisesta, mutta joka tapauksessa en ollut koko vappuna pystynyt kävelemään kunnolla, puhumattakaan juoksemisesta. Lisäksi useita päiviä etukäteen tehdyt suunnitelmat menivät samantien aivan pipariksi, sillä tarkoitus oli lähteä vapunpäivänä tivoliin usean vuoden tauon jälkeen, mutta nyt vierailu siirtyy vuodella eteenpäin, katsotaan nyt sitten. Ja kun kerran olin jo päättänyt viettää vappua muutoin rauhallisissa merkeissä, niin sekin ajatus särkyi totaalisesti. Olen toki yrittänyt olla positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, vaikka välillä kipu tuntui oikein luissa ja ytimissä asti. Pikkuhiljaa se on siis kuitenkin alkanut kävellessä hellittämään, onneksi. Mutta jos ei maanantaina ole jalka vieläkään täysin kunnossa, täytyy varmaan aivan aluksi suunnata harjoittelupaikkani terkkarille. Ja sitäpaitsi tässä on hommiakin ihan tarpeeksi tiedossa, joten mahdollisimman nopeaan tervehtymiseen on vain uskottava.

Tässä ihan lähiaikoina äidinpuoleisessa lähisuvussa koetaan todella jänniä hetkiä, kun vajaat kuusi vuotta nuorempi serkkutyttöni tulee saamaan esikoisensa. Vaikka emme serkkuni kanssa olekaan juuri olleet yhteyksissä viime vuosina, niin silti hän on minulle serkuistani se kaikkein läheisin. Olen niin ylpeä hänestä siinäkin mielessä, että hän uskaltaa ottaa vastuuta todella isoista asioista niin nuorena. Tämä tilanne on muutenkin aika erikoinen, sillä sen lisäksi, ettei äidinpuoleisessa lähisuvussa ole ennen tätä nähty vauvoja peräti 15 vuoteen, niin tuleva pienokainen on äidinäitini ihka ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Mainittakoon vielä, että lapsen äidinisä, eli siis äitini veli, on viiden sisaruksen sisarusparvesta nuorin. Että näinkin onnekkaasti voi joskus jopa käydä. Voin oikeastaan paljastaa, että minulla on jo aika vahva kutina lapsen sukupuoleen liittyen, mutta muuten en halua vaistojani sen kummemmin kommentoida.

Äidinpuoleisesta suvustani puhuttaessa paljastettakoon vielä sekin, että yllättäen eräs äidinäitini sukulainen oli vähän aikaa sitten saanut valmiiksi tekemänsä sukututkimuksen, josta ilmeni useita, itseänikin yllättäneitä asioita. Itse päätin jo vuosia sitten, että tulisin itsekin jonakin päivänä tekemään sukututkimuksen, mutta antaa sen odottaa vielä jonkin aikaa, eikä viime vuosina ole ollut sellaiseen oikein aikaakaan. No, enköhän jonakin päivänä ole vielä tarpeeksi kypsä sellaiselle.

Että tällaisia juttuja tällä kertaa. Ja olkaahan kaikki sitten ihmisiksi, vaikka Jääkiekon MM-kisat ovatkin jo täällä.

With love,

TJH ;-)

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Keväistä löpinää

Niin se aika vaan taas on hurahtanut, ja enää reilu kuukausi harjoittelua jäljellä. Tässä parin päivän sisällä on tapahtunut kaikenlaisia sattumuksia: mp3-soittimeni onnistui hajoamaan hetkeksi (onneksi reset -painikkeet on keksitty, luojan kiitos), kouluhommat taas vaihteeksi tökkivät ja veskin käsipaperiteline oli rojahtaa päälle. Ei kyllä tosin heilläkään mene kovin hyvin tällä hetkellä. No, onneksi huomenna on keskiviikko, jonka pitäisi olla onnenpäiväni. Ainakin käyn viimeistelemässä tulevat kesätyökuvioni. Että siltä pohjalta.

Vappukin on kohta taas ovella. Ja vielä keskellä viikkoa, pah. Olisipa ollut perjantaina tai maanantaina, niin olisi voinut pitää pidemmän viikonlopun, mutta kun ei niin ei. Jos vaikka koittaisi vähän siivoskella vapunpäivänä, niin voisi tulla edes vähän parempi fiilis, kun kerran työväen juhlaa vietetään. Ja hyvää musiikkia soimaan taustalle myös, tottakai. Ai niin, ja pitääkin sitten hommata jompikumpi iltapäivälehtien vappu -erikoisnumeroista huviksi ja ajankuluksi. Ai joo, damn, systeri täyttää vuosia vapunaattona, onnittelut vain etukäteen, jos tänne jotenkin olet sattunut eksymään.

Tänään tulee MTV3:lta klo 21:00 tämän hetken ehdoton suosikkisarjani,
Todistettavasti syyllinen. Siinä Philadelphian poliisi etsivä Lilly Rush etunenässä selvittää jo vanhentuneita rikoksia uusien todisteiden valossa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja, joka sisältää myös melkoisen hyvää musiikkia. Olen aina rakastanut tv-sarjoja, jotka ruokkivat jollakin tavalla älyä ja mielikuvitustakin, ja tämä sarja on juuri sellainen.

Päivä täällä harjoittelupaikassani alkaa pikkuhiljaa olla purkissa, ja kohta pääsen käväisemään kaupungilla, ja etsimään paikallislehteä, johon eräs hyvä ystäväni on tehnyt jutun Jarkko Valteesta ja Osku Heiskasesta. Ja jos joku ei tiedä, keitä he oikein ovat, niin drag -artisteista onpi sitten kyse. Ja Valteehan on myös tuttu Suomen Idolsin toiselta kaudelta tuomarin roolista. Artikkeli löytyypi sitten
täältä, jos joku haluaa sen lukaista.

Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä. Olisikohan tänään pitkästä aikaa kunnon jäätelön paikka?

Kevätterveisin,

TJH ;-)

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Syvä huokaus...

Hiihtoloma on kohta kääntymässä kohti loppuhuipennustaan, sillä juuri tämä loma on aina opiskelukausina päättynyt jok'ikinen kerta Oscar -gaalaan. Tasan yhden kerran olen katsonut palkintojenjako-osuuden alusta loppuun, ja se oli vuonna 2004, kun Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu sai 11 Oscariaan. Ja vielä hienommaksi homman tekee se, että elokuva on peräti ainoa, joka sai Oscar -pystit kaikista niistä kategorioista, joista se oli ehdollakin. Muut 11 Oscarin elokuvat, eli Ben-Hur ja Titanic, eivät siihen kyenneet. Joten mielestäni Kuninkaan paluu on siten kiistaton ykkönen ainakin pysteillä mitattuna.

Minulla on aina lomilla ollessani tapana käydä kaupungilla shoppailemassa normaalia enemmän, joten tämäkään loma ei siten tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta aina jos minut näkee shoppailemassa, kiertelen vaateliikkeiden sijaan lähinnä musaliikkeitä. Kyllä minä joskus shoppailen kuteitakin, mutta vain silloin, kun niitä suinkin tarvitsen. Olen siis kaukana muodin orjasta. Ja yleensä alennusmyynnit ovat juuri niitä, jotka minut saavat vaatteiden suhteen liikkeelle. Mutta siirrynpä nyt vaatteista musiikin maailmaan. Täällä äitini kotikaupungissa, jossa nyt parhaillaan olen, on itselläni kolme vakkarimusaliikettä. Perjantaina sitten olin pitkästä aikaa liikenteessä tässä samaisessa kaupungissa, ja minun oli tarkoitus hoitaa asiani parin tunnin sisällä, jotta olisin ehtinyt samalla bussilipulla takaisin. Ekassa vierailemassani liikkeessä minun oli tarkoitus ostaa yksi paria päivää aikaisemmin julkaistu single, mutta ilmeni, että julkaisupäivää olikin (jälleen kerran) siirretty muutaman viikon päähän. Voihan nenä! No, löysin sitten käytettyjen levyjen hyllystä todellisen singlelöydön, joten ei ainakaan tarvinnut lähteä tyhjin käsin liikkeestä. Sen jälkeen suuntasin sitten kahteen muuhun vakkaripaikkaani, joista niistäkin löysin pari mukavaa pikkukivaa. Käydessäni pikaisesti ruokakaupassa, ennen lähtöä bussipysäkille huomasin hanskojeni yhtäkkiä kadonneen kassistani. No, ei auttanut kuin lähteä etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Mutta ainakin se oli selvää, että bussiin ei samalla lipulla ole enää asiaa. Koska olin käynyt onneksi vain kolmessa paikassa, ei etsimisen olisi ainakaan pitänyt tuottaa mitään suuria vaikeuksia, mutta kun oli käynyt jokaisessa niistä 2-3 kertaa, alkoi tilanne näyttää aikasta toivottomalta. Ei nyt sinänsä hanskojen häviämisen pitäisi tuntua maailmanlopulta, sitä tapahtuu joka paikassa päivittäin, mutta kyllä tällainenkin tilanne pistää joka tapauksessa harmittamaan. Päätin sitten vielä kerran käydä yhdessä niistä kolmesta liikkeestä, ja kuinka ollakaan, hanskat löytyivät sittenkin. Ne nimittäin olivat olleet sellaisessa paikassa, etten ollut muistanut, mihin olin ne jättänyt. Joku toinen asiakas oli sitten huomannut hanskani, ja antanut ne myyjille talteen. Kun sitten saavuin taas etsimään niitä liikkeestä, myyjät kysyivät, olinko minä se, joka etsi hanskojaan, niin olin aivan syystäkin onnessani. Joten kiitän sydämestäni sitä, jonka ansiosta ne eivät ainakaan hävinneet teille tietymättömille. Kiitos siis sinulle, kuka lie olitkin, todella paljon. Jos en olisi löytänyt hanskojani enää, olisin tällöin rankaissut itseäni kävelemällä kotiin, mutta siihen ei sitten ollutkaan tarvetta. Siitä liikkeestä toiseen huseeraamisesta seurasi myös se, että sokeritasapainoni oli äitynyt pikkuisen alhaiseksi, koska en ollut syönyt moneen tuntiin mitään, joten suuntasin sitten yhteen hampurilaisbaariin jäätelölle. Päätin kysyä myyjän mielipidettä kolmesta eri vaihtoehdosta, ja päädyin sellaiseen, missä oli mm. paloiteltuna minttu-Dominoa. Yam. Ja sen jälkeen suuntasin sitten kokan kohti bussipysäkkiä ja kotia.

Voi ei, onkohan tuollainen hajamielisyys merkki siitä, että alkaa tulla vanhaksi? Oikeastaan vihaan ajoittaista hajamielisyyttäni, koska olen muuten varsinkin tavaroideni suhteen todella tarkka tyttö. Kutsuisin sitä oikeastaan ennemminkin eräänlaiseksi persoonallisuushäiriöksi, koska se ei millään tavalla mene yksiin yltiöpäisen tarkkuuden kanssa. Mutta olipahan tässä souvissa yksi valoisakin puoli: möhläilyn ansiosta tuli taas koettua jälleen kerran uusi ja huikea makuelämys, kulinaristi kun olen.

Olisikohan perjantaisissa tapahtumissa ainesta Oscarin arvoiselle suoritukselle esim. tarinan tai "näyttelemisen" osalta? Kiltti perhetyttö kohtaa täysin odottamattomia vastoinkäymisiä, jolloin tytölle jotain todella tärkeää katoaa yhtäkkiä, ja hänen maailmansa on romahtaa siihen paikkaan. Onneksi paikalle saapuu pelastava enkeli, joka lopulta johdattaa hänet makujen ihmeelliseen maailmaan, ja kaikki asiat sen myötä silminnähden kirkastuvat. Siinä synopsis näin lyhykäisyydessään. Hiomista tuo kyllä hieman vaatii, ennen kuin sitä edes kehtaa tarjota kenellekään. Ja ties vaikka se Oscar jonakin päivänä tulla tupsahtaisi syliin, ei sitä koskaan tiedä.

Gaala-aamua odotellessa.

Trqn,

TJH :-)

torstai 31. tammikuuta 2008

Musertunut muffinssi

Löysin tänään kassini pohjalta musertuneen muffinssin, joka jostain käsittämättömästä syystä sai satunnaisen kirjoittajanvaistoni taas hereille. Olen siis tunnetusti aika laiska bloggari, mutta aina silloin kun pääsen vauhtiin, tekstit eivät yleensä ole niitä lyhyimmästä päästä.

Mitäs minä, vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin lähinnä työharjoittelun merkeissä. Ei tämä kyllä ole niitä ihan perinteisempiä harjoittelupaikkoja, sillä kyseessä on pesti, jonka aikana mm. auttelen paikallisen lukion opettajia kaikenlaisissa pienemmissä tietsikka-jutuissa. Eli tietokoneita opiskelen siis. Tai no, se menee siinä kaupallisen alan ja tietotekniikan välimaastossa. Tradenomiksi minun on joka tapauksessa tarkoitus valmistua. Oikeastaan pelkäänkin, tuleeko sitä valmistuttua ikinä, kun päättötyönkin kanssa on vähän niin ja näin, ja yksi kurssikin on jäänyt onnistuneesti roikkumaan puhumattakaan loppuvuoden kurssirutistuksesta. Apua, vaihdetaan aihetta ennen kuin alan tosissani hermostumaan.

Kelit ovat kyllä kieltämättä olleet viime aikoina aikamoisen epäsäännölliset. Nämä kovasti puhuttavat ilmastonmuutokset tulevat nopeammin kuin kukaan osasi arvatakaan, ja kyllä se pistää miettimään, onko tulevilla lapsillani mahdollisuus esim. peuhata lumessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Aika näyttää, miten käy, jollei muutosta saada aikaan, ja pian. Ihmisten pitäisi tajuta se viimein, ettei luonnonvoimien kanssa kannata ruveta leikkimään. Joillakin asiat tuntuvat menevät vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Valitettavasti. Kerrankin, kun olisi mahdollisuus luottaa jenkkipoliitikkoon, mutta kun ei, niin ei. No, kylläpäs minua hermostuttaa kaikki tänään. Jospa seuraavassa tekstinpätkässä aihe olisi edes vähän positiivisempi. Joten eikun iloisemman tekstin kimppuun.

Oletteko kenties nähneet sellaisen filmin kuin Holiday? Siinä kaksi naista, britti ja jenkki, vaihtavat verkon välityksellä koteja keskenään pariksi viikoksi päästäkseen edes hetkeksi eroon miessotkuistaan. Toinen siis matkustaa Yhdysvaltoihin ja toinen vastaavasti Brittein saarille. Ennen kuin olin edes nähnyt koko leffaa, systerini oli antanut rainalle aika nihkeät kommentit, mutta leffan nähtyäni se oli taas yksi osoitus siitä, ettei pidä luottaa toisen arvioihin missään nimessä. Minä nimittäin oikeasti pidin todella paljon filmistä. Tällaisia, joissa britti- ja jenkkinäyttelijä kohtaavat joissakin olosuhteissa, pitäisi olla ehdottomasti lisää. Holiday taas on kuitenkin sellainen, joka menee vielä pidemmälle, ja se vain luo lisää jännitteitä entisestään. Joten ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä. (Yes, onnistuin sittenkin saamaan itseni paremmalle tuulelle.)

Nyt kun muffinssistakaan ei ole jäljellä enää muruakaan, on tämänpäiväinen blogikirjoitukseni vielä viimeistelyä vaille valmis.

Adiós amigos!

Saludos,

TJH :-)

keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Tilinpäätös 2007

Okei. Ennen kuin uusi vuosi koittaa muutaman päivän päästä, ajattelin tässä kerrata, mitä kaikkea tämä vuosi onkaan tuonut tullessaan. Kaiken kaikkiaan itselläni on ollut huikein vuosi ikinä, vaikka alamäiltäkään ei ole säästytty. Nimittäin aina, kun opiskelee jossain opinahjossa, jossain vaiheessa opintoja on ikäänkuin kituuttamisvaihe eli tuntuu kuin menisi opinnoissa kaikki päin prinkkalaa. No, itseasiassa arvosanalistalleni pääsi kummittelemaan itselleni tuikiharvinainen T1 (paras arvosana K5). En kyllä tosin tiedä, mitä oikein teen tuon numeron kanssa. Toivottavasti löydän siihen ratkaisun pian, vaikka en kylläkään tietysti ole ainoa, joka tuollaisia numeroita saa. Minussa on kuitenkin sen verran perfektionistia, että H3 olisi ollut itseä tyydyttävämpi, ja T2 taas on sellainen, että sitä tulee katsottua aina läpi sormien (sellaistakin löytyy myös yksi kappale eli sekin erittäin harvinainen myös). Mutta se niistä arvosanoista. Kaikki kyllä järjestyy aikanaan. Olen siitä varma.

Parin haamuarvosanan lisäksi kevätlukukaudella olin henkisesti ja vähän fyysisestikin ihan lopussa, koska syksy -06 oli ollut todella rankka erään kurssin vuoksi. Eikä tämänkään vuoden syyslukukausi tehnyt poikkeusta, mutta kyllä sitä jotenkin vain jaksoi kaikesta huolimatta painaa eteenpäin. Kesällä kuitenkin pääsin koulua pakoon kesätöihin, mutta kun syksyllä sitten palasin innosta puhkuen takaisin koulunpenkille, olinkin yhtäkkiä jälleen aivan tyhjiössä, ja motivaatio oli taas hukassa. Oli siinä samalla kaikkea muutakin häslinkiä, mutta niistäkin on nyt selvitty. Ensi vuosi alkaa onneksi ihan uudella meiningillä, mutta siitä lisää vasta tuonnempana.

Nyt alamäistä viimeinkin ylämäkiin. Vuosi on ollut erityisesti musiikkirintamalla todella huikeaa. Vähintäänkin vuosikymmenen verran idolina ja suurena esikuvana jo ollut Céline Dion julkaisi uuden enkunkielisen pitkäsoittonsa Taking Chances viimein marraskuussa ja Nightwishin hartaasti odotettu albumi, Dark Passion Play, näki viimein päivänvalon uuden laulajattarensa saattelemana. Eikä debyyttinsä tehnyt Jenni Vartiainenkaan jäänyt pekkaa pahemmaksi. Loistolevy siis myös häneltä.

Tulin aikaisemmin maininneeksi myös tämän vuoden kesätöistäni. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni kesätöihin ruokakaupan kassalle. Ihan totta! Kaikenlaista on tullut kyllä tehtyä ennen sitä, mutta vasta nyt pääsin sellaiseen työhön, mistä moni yleensä aloittaa. Mutta, tulipahan sekin nyt viimein koettua.

Jatkuu myöhemmässä vaiheessa...


30.12.2007

Uudenvuodenaatto sen kuin lähestyy, ja teksti edelleen kesken. Mutta joo, kaikinpuolin räiskyvä vuosi itselläni on ollut ja kaikki tuntemukset on käyty läpi, ilosta suruun jne. Opinpa muuten itsestäni syksyn aikana hurjasti lisää. Ja nyt tuntuu siltä kuin vihdoin kaikki patoutumat ovat päässeet ulos ja voin viimein luopua jääkuningattaren roolistani. En kuitenkaan koskaan edes uneksinut, että tässä kävisi näin. Vaikka voin sanoa olevani viimein onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni, pätee tässä edelleen se sama vanha viisaus, että kel onni on, se onnen kätkeköön.

Voin jo nyt ennustaa itselleni vieläkin räiskyvämpää vuodesta 2008, sillä tunnen todella vahvana sen läsnäolon. Joka tapauksessa ylämäkiä tulee olemaan varmuudella enemmän kuin alamäkiä, sillä odotettuja tapahtumia on niin paljon. Tietenkään en osaa eritellä tapahtumien järjestystä, mutta ainakin on hyvä valmistautua niin henkisesti kuin fyysisestikin tulevaan, ettei kaikki tule aivan puun takaa. Eikä meikäläisen pää välttämättä edes kestäisi sellaista muuten. Nyt en oikeastaan muuta voi kuin huokaista todella syvään. Ja antaumuksella.

Toivotan nyt ainakin näin blogini välityksellä kaikille tasapuolisesti hyvää uutta vuotta. Ja muistakaa uskoa vakaasti unelmiinne, niin ne varmasti jossain vaiheessa toteutuvat täyttymyksineen kaikkineen.

With love,

TJH ;-)

perjantai 26. lokakuuta 2007

NIGHTWISH - vahvempana kuin koskaan part II

Taidanpa jatkaa tässä blogissa siitä, mihin edellisellä kerralla Belle's blog:issa oikein jäin. Mutta lukiessani nyt uudelleen tässä blogissa kesäkuussa kirjoittamaani blogikirjotusta Nightwishin laulajanvaihdoksesta, en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Joka tapauksessa olisihan se pitänyt arvata, että kaikkeen tottuu, niin laulajanvaihdoksiin sun muihinkin.

Nyt on siis kulunut tasan kuukausi Dark Passion Play:n julkaisusta (huh, kun aika menee nopeaan), ja yhä olen aivan fiiliksissä koko levystä. Olen todellakin monen muun (myös Nightwishin) kanssa yhtä mieltä siitä, että kyseinen pitkäsoitto on eittämättä heidän parhaansa. Ja Anette Olzonin tultua mukaan kuvioihin olen myöskin sitä mieltä, että hän oli kuin olikin oikea valinta bändin uudeksi solistiksi. Olzon on myös aivan mahtava persoona, sillä olen nähnyt hänet jo kerran lavalla, ja jopa puhuin hänelle pari sanaa enkkua samalla, kun hän kirjoitti meille muutamalle fanille nimmarit nimeltämainitsemattoman keikan jälkeen.

En ole lainkaan laskenut, montako kertaa olen jo kuunnellut DPP:tä, mutta jossain vaiheessa kuuntelukerrat ajavat kyllä varmasti NW:n edellisen levyn, Once:n, ohi. Molemmat ovat kuitenkin todella mahtavia tuotoksia, mutta nyt uutukainen kiilasi salamana kärkeen koko levykokoelmani ykköseksi. Vielä ennen DPP:n julkaisua vannoin syvästi, ettei näin tulisi tapahtumaan, mutta toisin kävi.

Kuten tuli jo aikaisemmin mainittua, Nightwish on parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueellaan, joten pitää vielä odottaa jonkin aikaa, että näen taas bändin uudelleen. Suomen keikat tullaan suurimmaksi osaksi pitämään joulukuun puolella, sillä Helsingin keikka koittaa vasta uudenvuodenpäivänä. Vielä ennen Hesan settiä heillä on tiedossa Euroopassa pari muutakin keikkaa, mutta onneksi bändi saa sentään viettää joulun koto-Suomessa.

Anyway, joulukuussa rokataan!

Trqn,

TJH ;-)