Suomalainen tosi-tv on tänä syksynä todellakin kukkeimmillaan viime viikon alussa alkaneen Big Brotherin (Sub), ja tässä kuussa starttaavien, sekä Sinkkuäidille sulhasen (10.9 - Nelonen), Idolsin (11.9 - MTV3) että Maajussille morsiamen (12.9 - MTV3), ansiosta. Joten on siis ihme, jos ei kenellekään vkon 37 jälkeen ala tulla jo melkoinen ähky, kun on hädintuskin edes ennättänyt tutustumaan kunnolla ensi viikon "uuteen" tosi-tv-tarjontaan Big Brotherin vanavedessä. Tunnustan, että BB on kaikessa karmeudessaan ennättänyt jo koukuttaa minut, ja samalla tavalla varmasti käy myös Idolsin sekä sympaattisten Maajussien (ja mahdollisesti myös Maajustiinojen) kohdalla. Nelosen tosi-tv-ohjelmat eivät taas tähän asti ole oikein koskaan olleet kovinkaan mediaseksikästä tavaraa, mutta saas nähdä, miten nyt käy, kun uudet Sinkkuäidit astuvat esiin. Joka tapauksessa ainakin minun kohdallani käy varmasti niin, että viimeksimainittu jää melkoisen pahasti kolmen muun jalkoihin, mutta kyllä mitä suurimmalla todennäköisyydellä Sinkkuäitien edesottamuksia miesmarkkinoilla tulee silti katsottua edes vähäsen. Katsotaan nyt ensin, saako pilotti tarvitsemansa ensispurtin jatkoa ajatellen, joten ei lähdetä nyt tyrmäämään showta heti kättelyssä. Mutta se on ainakin varmaa, että eniten tulen jännäämään Idolsin koelaulu-pläjäyksiä. Olen nimittäin itsekin piipahtanut aikoinaan, ja peräti kahdesti, koelauluissa. Tosin en kuitenkaan Idolsin, vaan sen toisen (juuri sen). Itselleni ne olivat todella mukavia kokemuksia, huonoja puolia ei niissä mielestäni juurikaan ollut, mutta ainakin jatkuva odottaminen koetteli ehdottomasti eniten kaikkien kanditaattien kärsivällisyyttä. Ja pahimmassa tapauksessa odottamisen aiheuttama väsymys saattoi vaikuttaa jopa häiritsevästi lauluääneen, jos oli enemmän tai vähemmän vakavissaan jatkon suhteen. Mutta se on kuitenkin lopulta ihan yksilöstä kiinni, miten odottamiseen käyttämänsä ajan aikoo käyttää hyödykseen, joten ehdottomasti luovuutta peliin vaan, ettei meininki mene ihan liian tylsäksi. Ja ensi viikolla tullaan siis ensi kerran näkemään, miten on luovuus Idols-koelaulajien keskuudessa tällä kaudella oikein kukkinut. Mutta nyt taidan jättää juttelun tosi-tv:stä toistaiseksi tähän tai muuten tulee oikein kunnolla Isonveljen kädestä. Luunapit ovat nimittäin aikas ikäviä juttuja...auts.
Muutama päivä sitten onnistuin eräällä keskustelufoorumilla aika ansiokkaasti mollaamaan erästä valtakunnallista business-lehteä, ja kun tulin eilen lomilta kotiin, postin seassa oli ilmoitus, että tulen jälleen saamaan edellämainitun business-julkaisun maksutta kotiini. Ja vieläpä usean kuukauden ajaksi. Tämä on sikälikin aika painajaismainen juttu, että taas päivittäin kertyy valtavat määrät roskapaperia kodin joka nurkkaan, ja varsinkin, kun en yleensä käy kovinkaan usein vierailulla pihamme lehtiroskiksen luona. Tosin lupasin jo kämppikselle, että aion viedä aina viikon jälkeen lehdet roskikseen, jotta niitä paperikasoja ei tosissaan syntyisi ihan liiaksi asti. Ja mainittakoon vielä sekin, että kämppis on "onnekseni" todellinen siivousintoilija, joten...
Hmm...voisin näin lopuksi taas nostaa esille yhden, ainakin itselleni varsin mielenkiintoisen elokuvan. Kyseessä on Richard LaGravenesen ohjaama sekä mm. Hilary Swankin että Gerard Butlerin tähdittämä P.S. Rakastan sinua (P.S. I Love You), jonka käsikirjoitus pohjautuu Cecelia "ex-Irlannin pääministerin tytär" Ahernin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin.
Elokuvan juoni (kopsattu pääosin Wikistä):
Holly Kennedyn (Swank) irlantilainen aviomies Gerry (Butler) sairastuu ja kuolee. Hollyn maailma romahtaa täysin, ja hautajaisten jälkeen hän sulkeutuu läheisiltään, kunnes hän saa kirjeitä menneisyydestä: Gerry haluaa auttaa Hollyn suunnattoman surun ylitse muistelemalla vielä kerran heidän yhteistä aikaansa maan päällä. Jokainen Gerryn kirje päättyy sanoihin ”P.S. Rakastan sinua”.
Pelkän juonen perusteella leffa melko varmasti päätyy aikanaan hankintalistalleni, sillä aihe ei ole kovinkaan sitä tavanomaisinta tyyppiä. Ja tuntuukin siltä, että melkoisen dramaattinen rakkaustarina saa kirje kirjeeltä pitämään otteessaan suorastaan pakottaen katsomaan sen loppuun saakka.
Huhhuijakkaa...tulipas taas kirjoiteltua. Pari edellistä tekstiäni ovatkin olleet syvällisempiä ja huomattavasti vakavammanpuoleisia, joten olikin ihan mukavaa kirjoittaa välillä jotain positiivistakin. Osittain itseironian hengessä tosin, jälleen kerran. ;-)
maanantai 1. syyskuuta 2008
torstai 7. elokuuta 2008
Elämää lähimmäisen varjossa
Minulla on lapsesta asti ollut erittäin monimutkaiset välit yhteen lähimmäisistäni, kutsutaanpa häntä nyt vaikka Teijaksi (nimi siis muutettu). Varsinkin sen jälkeen, kun hän erosi toisesta lähimmäisestäni Markusta (nimi myös muutettu), oma asemani Teijan silmissä heikkeni entisestään. En ole koskaan hyväksynyt sellaista, että joku haluaa tietentahtoen rajoittaa toisen luovuutta oman etunsa nimissä, mutta näin vain minulle tapahtui, kun esim. en päässyt pianotunneille, vaikka olisin halunnut. Teija ei ole koskaan oikeastaan ollut intohimoinen musiikin suhteen, toisin kuin Markku. Markku nimittäin muutama vuosi sitten toteutti viimein unelmansa perustamalla firman, joka tekee bisnestä pääosin musiikilla (kuitenkaan en kerro, miten). Joka tapauksessa, jos olisin tämän edellämainitun kaksikon eron jälkeen muuttanut saman katon alle Markun kanssa, elämäni olisi varmasti ollut huomattavasti onnellisempaa ja tasapainoisempaa. Teija kuitenkin onnistui manipuloimaan minua varsin onnistuneesti, ja niin jäin hänen kanssaan asumaan.
En olisi varmaankaan lainkaan lähtenyt kirjoittamaan koko tätä tekstiä (olen kuitenkin harkinnut tämän blogimerkinnän kirjoittamista jo pidemmän aikaa), mutta tilanne muuttui, sillä viimeksi viime viikolla, kun Teija lähti saattamaan minua bussipysäkille (reissasin junalla takaisin omaan soppeeni, koska työt jatkuivat taas seuraavana päivänä), hän muistutti minua jälleen kerran omasta erinomaisuudestani tekemisieni suhteen. Ja jälleen kerran sain puolustella itseäni, ja huomauttaa, että asiani ovat moneltakin osin hanskassa, ja kaikki aikanaan. Silti ahdistuin tilanteesta, sillä olen nimittäin päättänyt valmistua vuoden sisällä (aikaisintaan joulun alla), mutta yhä vain Teija yrittää syöttää minulle omaa näkemystään asiasta, sillä hän ilmeisesti uskoo, ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Onneksi en kuitenkaan ole koskaan ottanut hänen sonnanjauhantaansa kuuleviin korviini, vaan olen yleensä aina tehnyt kaikki elämääni koskevat päätökset itse. Ehkä ainoa asia, jossa viitsin olla Teijalle mieliksi, oli lukioon meneminen, joka kuitenkin osoittautui lopulta täydelliseksi virheeksi, ei kuitenkaan aivan katastrofaaliseksi sellaiseksi, mutta kuitenkin. Mutta tulipahan koettua sekin vaihe elämässä, ei siitä pääse yli eikä ali. Minua on joka tapauksessa ottanut aina päähän se, millä tavalla Teija yrittää jatkuvasti hallita elämääni kohtelemalla minua kuin jotain pikkulasta, joka ei osaa hoitaa asioitaan sillä tavalla, kuin ne hänestä pitäisi osata hoitaa. Ja sellainen voi olla kenestä tahansa todella turhauttavaa, täysin.
Otanpa tähän blogiartikkeliin mukaan vielä yhden lähimmäiseni, joka on minunkin ohellani saanut omalta osaltaan kokea Teijan karvaista kalkkia, onneksi kuitenkin hieman pienemmissä mittasuhteissa, sillä hän on saanut oikeastaan elää koko elämänsä "Teijan tyttönä". Kyseessä on henkilö nimeltä Sari (nimi myöskin muutettu), joka nykyisin muistuttaa jopa ulkoisestikin huvittavan paljon Teijaa. Minä taas olen luonteeltani enemmän Markun sorttinen, ja kasvojenpiirteissämmekin on jotakin samaa, mutta muuten ulkoisesti tuskin koskaan tulemme muistuttamaan toisiamme (naurua). Sitäpaitsi Markku on nykyisin osittain kalju, ja paikka paikoin raskaat elämänvaiheet ovat onnistuneet tekemään hänestä kovinkin pyöreänpuoleisen. Välini Markkuun ovat joka tapauksessa aina pysyneet kaikesta huolimatta varsin hyvinä, kuin myös Sariin. Sarikin on lopulta huomannut sen tosiasian, että Teijalla on välillä todellisia vaikeuksia päästää meistä kahdesta irti, jotta hänen oma egonsa ei kuivuisi kokoon. Huomautan kuitenkin, että aina silloin, jos minulla ja/tai Sarilla menee huonosti, menee Teijalla kaikki mukamas ihan päin helvettiä, ja hän suorastaan häpeää meitä. Mutta nyt kun olemme Sarin kanssa siinä pisteessä, että meillä menevät asiat oikeastaan enemmän kuin loistavasti, pelkää Teija jäävänsä totaalisen yksin, ja takertuu meihin entistä tiukemmin. Tämän ainakin huomasin itse yhtenä päivänä, kun Teija toivoi minun muuttavan jossakin vaiheessa asuinpaikkakunnalleen, ja mitä ilmeisimmin pysyvästi, vaikka hän tietääkin varsin hyvin (ainakin luulen ja toivonkin niin) sen, ettei se tule onnistumaan. Ja minulle on joka tapauksessa ollut aina päivän selvää se, että kuuntelen kaikessa vain ja ainoastaan itseäni, ja sitä kaikista tärkeintäkin, eli omaa sydäntäni. Siksi herääkin kysymys, missä onkaan Teijan sydän piileskellyt kaikki nämä vuodet, kun hän esim. ei ole Markusta erottuaan edes yrittänyt etsiä ketään rinnalleen. Eikä kukaan ole koskaan tullut edes kysyneeksikään häneltä asiasta. Tosin meidän suvussa ollaan enemmän kiinnostuneita sukumme nuorison kuin vähän varttuneempien ihmisten yksityiselämistä, mutta kuitenkin. Voin ainoastaan nyt todeta, että vain aika pystyy näyttämään, mitä tulee tapahtumaan, sillä kun Teija oikeastaan mitä ilmeisimmin aikoinaan halusi omistaa elämänsä pelkästään minulle ja Sarille, niin ehkä hänenkin elämässään tulee vielä aikanaan tapahtumaan jotain, joka itseltäkin vaatii totuttelua. Ja se voi olla viimein se uusi rakkaus, kukapa tietää? Mutta kyllä hänelle se jotenkin on osattava osoittaa, että elämässä on paljon muutakin kuin vain minä ja Sari, vaikka hänelle me ne kaikkein tärkeimmät edelleen olemmekin, tottakai. Silti uskon, että hän jonakin päivänä vielä tajuaa muuttaa elämäänsä niin, ettei meidän kahden tarvitsisi kaiken aikaa olla pitämässä hänen hihansuustaan kiinni, ja ohjailla häntä juuri oikeaan suuntaan.
Haluan vielä muistuttaa, ettei tämän kirjoituksen ole todellakaan tarkoitus loukata Teijaa tai ketään muitakaan, mutta kyllä erään pitäisi ymmärtää se tosiasia, että hänellä on vielä sellaistakin elämää elämättä, johon ei tarvita joka käänteessä minua ja Saria. Se voi toki osoittautua todelliseksi tuskan lähteeksi, mutta lopulta todella palkitsevaksi elämänvaiheeksi. Jokaisen olisi hyvä voida käydä niitä elämän tuskallisimpiakin vaiheita läpi, jotta näkee, että kykenee varmuudella nousemaan, ja ennen kaikkea...elämään sitä elämää itseään sekä iloineen että suruineen. Ja se jos mikä on äärimmäisen palkitsevaa. :-)
En olisi varmaankaan lainkaan lähtenyt kirjoittamaan koko tätä tekstiä (olen kuitenkin harkinnut tämän blogimerkinnän kirjoittamista jo pidemmän aikaa), mutta tilanne muuttui, sillä viimeksi viime viikolla, kun Teija lähti saattamaan minua bussipysäkille (reissasin junalla takaisin omaan soppeeni, koska työt jatkuivat taas seuraavana päivänä), hän muistutti minua jälleen kerran omasta erinomaisuudestani tekemisieni suhteen. Ja jälleen kerran sain puolustella itseäni, ja huomauttaa, että asiani ovat moneltakin osin hanskassa, ja kaikki aikanaan. Silti ahdistuin tilanteesta, sillä olen nimittäin päättänyt valmistua vuoden sisällä (aikaisintaan joulun alla), mutta yhä vain Teija yrittää syöttää minulle omaa näkemystään asiasta, sillä hän ilmeisesti uskoo, ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Onneksi en kuitenkaan ole koskaan ottanut hänen sonnanjauhantaansa kuuleviin korviini, vaan olen yleensä aina tehnyt kaikki elämääni koskevat päätökset itse. Ehkä ainoa asia, jossa viitsin olla Teijalle mieliksi, oli lukioon meneminen, joka kuitenkin osoittautui lopulta täydelliseksi virheeksi, ei kuitenkaan aivan katastrofaaliseksi sellaiseksi, mutta kuitenkin. Mutta tulipahan koettua sekin vaihe elämässä, ei siitä pääse yli eikä ali. Minua on joka tapauksessa ottanut aina päähän se, millä tavalla Teija yrittää jatkuvasti hallita elämääni kohtelemalla minua kuin jotain pikkulasta, joka ei osaa hoitaa asioitaan sillä tavalla, kuin ne hänestä pitäisi osata hoitaa. Ja sellainen voi olla kenestä tahansa todella turhauttavaa, täysin.
Otanpa tähän blogiartikkeliin mukaan vielä yhden lähimmäiseni, joka on minunkin ohellani saanut omalta osaltaan kokea Teijan karvaista kalkkia, onneksi kuitenkin hieman pienemmissä mittasuhteissa, sillä hän on saanut oikeastaan elää koko elämänsä "Teijan tyttönä". Kyseessä on henkilö nimeltä Sari (nimi myöskin muutettu), joka nykyisin muistuttaa jopa ulkoisestikin huvittavan paljon Teijaa. Minä taas olen luonteeltani enemmän Markun sorttinen, ja kasvojenpiirteissämmekin on jotakin samaa, mutta muuten ulkoisesti tuskin koskaan tulemme muistuttamaan toisiamme (naurua). Sitäpaitsi Markku on nykyisin osittain kalju, ja paikka paikoin raskaat elämänvaiheet ovat onnistuneet tekemään hänestä kovinkin pyöreänpuoleisen. Välini Markkuun ovat joka tapauksessa aina pysyneet kaikesta huolimatta varsin hyvinä, kuin myös Sariin. Sarikin on lopulta huomannut sen tosiasian, että Teijalla on välillä todellisia vaikeuksia päästää meistä kahdesta irti, jotta hänen oma egonsa ei kuivuisi kokoon. Huomautan kuitenkin, että aina silloin, jos minulla ja/tai Sarilla menee huonosti, menee Teijalla kaikki mukamas ihan päin helvettiä, ja hän suorastaan häpeää meitä. Mutta nyt kun olemme Sarin kanssa siinä pisteessä, että meillä menevät asiat oikeastaan enemmän kuin loistavasti, pelkää Teija jäävänsä totaalisen yksin, ja takertuu meihin entistä tiukemmin. Tämän ainakin huomasin itse yhtenä päivänä, kun Teija toivoi minun muuttavan jossakin vaiheessa asuinpaikkakunnalleen, ja mitä ilmeisimmin pysyvästi, vaikka hän tietääkin varsin hyvin (ainakin luulen ja toivonkin niin) sen, ettei se tule onnistumaan. Ja minulle on joka tapauksessa ollut aina päivän selvää se, että kuuntelen kaikessa vain ja ainoastaan itseäni, ja sitä kaikista tärkeintäkin, eli omaa sydäntäni. Siksi herääkin kysymys, missä onkaan Teijan sydän piileskellyt kaikki nämä vuodet, kun hän esim. ei ole Markusta erottuaan edes yrittänyt etsiä ketään rinnalleen. Eikä kukaan ole koskaan tullut edes kysyneeksikään häneltä asiasta. Tosin meidän suvussa ollaan enemmän kiinnostuneita sukumme nuorison kuin vähän varttuneempien ihmisten yksityiselämistä, mutta kuitenkin. Voin ainoastaan nyt todeta, että vain aika pystyy näyttämään, mitä tulee tapahtumaan, sillä kun Teija oikeastaan mitä ilmeisimmin aikoinaan halusi omistaa elämänsä pelkästään minulle ja Sarille, niin ehkä hänenkin elämässään tulee vielä aikanaan tapahtumaan jotain, joka itseltäkin vaatii totuttelua. Ja se voi olla viimein se uusi rakkaus, kukapa tietää? Mutta kyllä hänelle se jotenkin on osattava osoittaa, että elämässä on paljon muutakin kuin vain minä ja Sari, vaikka hänelle me ne kaikkein tärkeimmät edelleen olemmekin, tottakai. Silti uskon, että hän jonakin päivänä vielä tajuaa muuttaa elämäänsä niin, ettei meidän kahden tarvitsisi kaiken aikaa olla pitämässä hänen hihansuustaan kiinni, ja ohjailla häntä juuri oikeaan suuntaan.
Haluan vielä muistuttaa, ettei tämän kirjoituksen ole todellakaan tarkoitus loukata Teijaa tai ketään muitakaan, mutta kyllä erään pitäisi ymmärtää se tosiasia, että hänellä on vielä sellaistakin elämää elämättä, johon ei tarvita joka käänteessä minua ja Saria. Se voi toki osoittautua todelliseksi tuskan lähteeksi, mutta lopulta todella palkitsevaksi elämänvaiheeksi. Jokaisen olisi hyvä voida käydä niitä elämän tuskallisimpiakin vaiheita läpi, jotta näkee, että kykenee varmuudella nousemaan, ja ennen kaikkea...elämään sitä elämää itseään sekä iloineen että suruineen. Ja se jos mikä on äärimmäisen palkitsevaa. :-)
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Herätystä kerrakseen
Kello on 06:15. Oh no!!! Herätyshän piti olla klo 04:00. Mokomakin iänikuinen kännykän herätyskello petti minut, ja todella pahasti. Minun piti nimittäin olla tänään työpaikalla viim. klo 06:00. Ja eikun äkkiä soittamaan työnjohtajalle. Vaikka en olekaan ikinä aikaisemmin palkkatyössä ollessani nukkunut pommiin, olin kuitenkin tavattoman tyyni asian suhteen, enkä ottanut pultin pulttia koko jutusta. Aika erikoista. Mutta...työnjohtajan saatuani kiinni hän kuitenkin sanoi, että töissä oli juuri sillä hetkellä melkoisen hiljaista, joten kiirettä töihin tulemiselle ei tarvinnut pitää. Ja pari tuntia sinne tai tänne, ei se nyt maailmaa kaatanut. Joka tapauksessa töissä oli todellakin juuri tänään melkoisen hiljainen meininki, vaikka jotain pikku juttuja pääsin itsekin onneksi tekemään poikkeuksellisesti kuusituntisen työpäiväni aikana. Tosin, tulipahan juuri äsken mieleen, että osa porukasta on tällä hetkellä kesälomalla, mutta kuitenkin. Saas nähdä, millainen meininki onkaan sitten huomenna, kun jälleen aamuvuoro koittaa.
Koin sitten päivän aikana vielä toisenkin kunnon herätyksen. Päätin nimittäin vihdoin ja viimein hankkia vuosien tauon jälkeen kunnon herätyskellon. Iltapäivällä suuntasin sitten lopulta paikalliseen kultasepänliikkeeseen, ja onneksi valikoima siellä on sen verran kattava, että löysin mieleiseni palosireenin. Merkki: Rhythm, väri: pearl purple, hinta: tasan 13€. Eli ei siis mitään Tiimari-kamaa, mitä tuli vähän nuorempana aina enemmän tai vähemmän harrastettua. Haikailin muuten vähän ennen kultasepänliikkeeseen saapumista erään tavaratalon alennusmyynneissä yhden Audrey Hepburn -leffaboxin (ihastuin viikonloppuna Breakfast at Tiffany's -leffaan) perään, mutta totesin kuitenkin, että tänään satsaan vain ja ainoastaan herätyskelloon. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä oikein teen tuon boxin kanssa, koska Hepburn kuuluu ilman muuta suosikeihini.
Älkää sitten tehkö niinkuin minä tein, vaan tehkää niinkuin minä sanoin (tai jotain muuta yhtä ympäripyöreää). Toivon kuitenkin, että tästäkin souvista seuraisi edes jotain hyvää muuten niin suht tavanomaiseen arkeen.
Yours, TJH ;-)
Koin sitten päivän aikana vielä toisenkin kunnon herätyksen. Päätin nimittäin vihdoin ja viimein hankkia vuosien tauon jälkeen kunnon herätyskellon. Iltapäivällä suuntasin sitten lopulta paikalliseen kultasepänliikkeeseen, ja onneksi valikoima siellä on sen verran kattava, että löysin mieleiseni palosireenin. Merkki: Rhythm, väri: pearl purple, hinta: tasan 13€. Eli ei siis mitään Tiimari-kamaa, mitä tuli vähän nuorempana aina enemmän tai vähemmän harrastettua. Haikailin muuten vähän ennen kultasepänliikkeeseen saapumista erään tavaratalon alennusmyynneissä yhden Audrey Hepburn -leffaboxin (ihastuin viikonloppuna Breakfast at Tiffany's -leffaan) perään, mutta totesin kuitenkin, että tänään satsaan vain ja ainoastaan herätyskelloon. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä oikein teen tuon boxin kanssa, koska Hepburn kuuluu ilman muuta suosikeihini.
Älkää sitten tehkö niinkuin minä tein, vaan tehkää niinkuin minä sanoin (tai jotain muuta yhtä ympäripyöreää). Toivon kuitenkin, että tästäkin souvista seuraisi edes jotain hyvää muuten niin suht tavanomaiseen arkeen.
Yours, TJH ;-)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
23
Tunnetteko kenties ilmiön nimeltä 23? Siis nimenomaan nimeltä, sillä olen kokenut muutamana viime vuotena tuon samaisen numeron olevan osa jokapäiväistä elämääni. Tuntuu nimittäin siltä, että mihin tahansa menenkin, 23 nousee aina esiin jossakin muodossa. Lisäksi olen syntynyt 23. päivänä (syyskuu). Aiheesta on jo Wikipediassa juttua, ja 23 -elokuvankin päätin ihan mielenkiinnosta katsastaa. Joten jos ette ole perehtyneet aiheeseen, tutustukaa ehdottomasti siihen, sillä se saattaa varmasti tuoda esille paljon sellaisiakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei aiemmin ole välttämättä edes tullut miettineeksikään.
Wikipedian artikkelit aiheesta:
Artikkeli 1
Artikkeli 2
Niin, ja siskoni täytti tänä keväänä 23v. Ja pari hyvää tuttuani ovat hekin syntyneet 23. päivä, toinen maalis- ja toinen elokuussa. Että näin.
P.s. Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta on ihan pakko kommentoida hieman: Take it easy guys, ok?
Wikipedian artikkelit aiheesta:
Artikkeli 1
Artikkeli 2
Niin, ja siskoni täytti tänä keväänä 23v. Ja pari hyvää tuttuani ovat hekin syntyneet 23. päivä, toinen maalis- ja toinen elokuussa. Että näin.
P.s. Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta on ihan pakko kommentoida hieman: Take it easy guys, ok?
lauantai 3. toukokuuta 2008
Vappu se sitten hurahti...
...raajarikkona. Vielä vapunaattona iltapäivällä toivotin täällä iloisena kaikille hyvät vaput, kunnes aattoiltana oikean jalan jalkapöytä kipeytyi äkisti. Liekö johtunut kenkien vaihtamisesta, mutta joka tapauksessa en ollut koko vappuna pystynyt kävelemään kunnolla, puhumattakaan juoksemisesta. Lisäksi useita päiviä etukäteen tehdyt suunnitelmat menivät samantien aivan pipariksi, sillä tarkoitus oli lähteä vapunpäivänä tivoliin usean vuoden tauon jälkeen, mutta nyt vierailu siirtyy vuodella eteenpäin, katsotaan nyt sitten. Ja kun kerran olin jo päättänyt viettää vappua muutoin rauhallisissa merkeissä, niin sekin ajatus särkyi totaalisesti. Olen toki yrittänyt olla positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, vaikka välillä kipu tuntui oikein luissa ja ytimissä asti. Pikkuhiljaa se on siis kuitenkin alkanut kävellessä hellittämään, onneksi. Mutta jos ei maanantaina ole jalka vieläkään täysin kunnossa, täytyy varmaan aivan aluksi suunnata harjoittelupaikkani terkkarille. Ja sitäpaitsi tässä on hommiakin ihan tarpeeksi tiedossa, joten mahdollisimman nopeaan tervehtymiseen on vain uskottava.
Tässä ihan lähiaikoina äidinpuoleisessa lähisuvussa koetaan todella jänniä hetkiä, kun vajaat kuusi vuotta nuorempi serkkutyttöni tulee saamaan esikoisensa. Vaikka emme serkkuni kanssa olekaan juuri olleet yhteyksissä viime vuosina, niin silti hän on minulle serkuistani se kaikkein läheisin. Olen niin ylpeä hänestä siinäkin mielessä, että hän uskaltaa ottaa vastuuta todella isoista asioista niin nuorena. Tämä tilanne on muutenkin aika erikoinen, sillä sen lisäksi, ettei äidinpuoleisessa lähisuvussa ole ennen tätä nähty vauvoja peräti 15 vuoteen, niin tuleva pienokainen on äidinäitini ihka ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Mainittakoon vielä, että lapsen äidinisä, eli siis äitini veli, on viiden sisaruksen sisarusparvesta nuorin. Että näinkin onnekkaasti voi joskus jopa käydä. Voin oikeastaan paljastaa, että minulla on jo aika vahva kutina lapsen sukupuoleen liittyen, mutta muuten en halua vaistojani sen kummemmin kommentoida.
Äidinpuoleisesta suvustani puhuttaessa paljastettakoon vielä sekin, että yllättäen eräs äidinäitini sukulainen oli vähän aikaa sitten saanut valmiiksi tekemänsä sukututkimuksen, josta ilmeni useita, itseänikin yllättäneitä asioita. Itse päätin jo vuosia sitten, että tulisin itsekin jonakin päivänä tekemään sukututkimuksen, mutta antaa sen odottaa vielä jonkin aikaa, eikä viime vuosina ole ollut sellaiseen oikein aikaakaan. No, enköhän jonakin päivänä ole vielä tarpeeksi kypsä sellaiselle.
Että tällaisia juttuja tällä kertaa. Ja olkaahan kaikki sitten ihmisiksi, vaikka Jääkiekon MM-kisat ovatkin jo täällä.
With love,
TJH ;-)
Tässä ihan lähiaikoina äidinpuoleisessa lähisuvussa koetaan todella jänniä hetkiä, kun vajaat kuusi vuotta nuorempi serkkutyttöni tulee saamaan esikoisensa. Vaikka emme serkkuni kanssa olekaan juuri olleet yhteyksissä viime vuosina, niin silti hän on minulle serkuistani se kaikkein läheisin. Olen niin ylpeä hänestä siinäkin mielessä, että hän uskaltaa ottaa vastuuta todella isoista asioista niin nuorena. Tämä tilanne on muutenkin aika erikoinen, sillä sen lisäksi, ettei äidinpuoleisessa lähisuvussa ole ennen tätä nähty vauvoja peräti 15 vuoteen, niin tuleva pienokainen on äidinäitini ihka ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Mainittakoon vielä, että lapsen äidinisä, eli siis äitini veli, on viiden sisaruksen sisarusparvesta nuorin. Että näinkin onnekkaasti voi joskus jopa käydä. Voin oikeastaan paljastaa, että minulla on jo aika vahva kutina lapsen sukupuoleen liittyen, mutta muuten en halua vaistojani sen kummemmin kommentoida.
Äidinpuoleisesta suvustani puhuttaessa paljastettakoon vielä sekin, että yllättäen eräs äidinäitini sukulainen oli vähän aikaa sitten saanut valmiiksi tekemänsä sukututkimuksen, josta ilmeni useita, itseänikin yllättäneitä asioita. Itse päätin jo vuosia sitten, että tulisin itsekin jonakin päivänä tekemään sukututkimuksen, mutta antaa sen odottaa vielä jonkin aikaa, eikä viime vuosina ole ollut sellaiseen oikein aikaakaan. No, enköhän jonakin päivänä ole vielä tarpeeksi kypsä sellaiselle.
Että tällaisia juttuja tällä kertaa. Ja olkaahan kaikki sitten ihmisiksi, vaikka Jääkiekon MM-kisat ovatkin jo täällä.
With love,
TJH ;-)
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Keväistä löpinää
Niin se aika vaan taas on hurahtanut, ja enää reilu kuukausi harjoittelua jäljellä. Tässä parin päivän sisällä on tapahtunut kaikenlaisia sattumuksia: mp3-soittimeni onnistui hajoamaan hetkeksi (onneksi reset -painikkeet on keksitty, luojan kiitos), kouluhommat taas vaihteeksi tökkivät ja veskin käsipaperiteline oli rojahtaa päälle. Ei kyllä tosin heilläkään mene kovin hyvin tällä hetkellä. No, onneksi huomenna on keskiviikko, jonka pitäisi olla onnenpäiväni. Ainakin käyn viimeistelemässä tulevat kesätyökuvioni. Että siltä pohjalta.
Vappukin on kohta taas ovella. Ja vielä keskellä viikkoa, pah. Olisipa ollut perjantaina tai maanantaina, niin olisi voinut pitää pidemmän viikonlopun, mutta kun ei niin ei. Jos vaikka koittaisi vähän siivoskella vapunpäivänä, niin voisi tulla edes vähän parempi fiilis, kun kerran työväen juhlaa vietetään. Ja hyvää musiikkia soimaan taustalle myös, tottakai. Ai niin, ja pitääkin sitten hommata jompikumpi iltapäivälehtien vappu -erikoisnumeroista huviksi ja ajankuluksi. Ai joo, damn, systeri täyttää vuosia vapunaattona, onnittelut vain etukäteen, jos tänne jotenkin olet sattunut eksymään.
Tänään tulee MTV3:lta klo 21:00 tämän hetken ehdoton suosikkisarjani, Todistettavasti syyllinen. Siinä Philadelphian poliisi etsivä Lilly Rush etunenässä selvittää jo vanhentuneita rikoksia uusien todisteiden valossa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja, joka sisältää myös melkoisen hyvää musiikkia. Olen aina rakastanut tv-sarjoja, jotka ruokkivat jollakin tavalla älyä ja mielikuvitustakin, ja tämä sarja on juuri sellainen.
Päivä täällä harjoittelupaikassani alkaa pikkuhiljaa olla purkissa, ja kohta pääsen käväisemään kaupungilla, ja etsimään paikallislehteä, johon eräs hyvä ystäväni on tehnyt jutun Jarkko Valteesta ja Osku Heiskasesta. Ja jos joku ei tiedä, keitä he oikein ovat, niin drag -artisteista onpi sitten kyse. Ja Valteehan on myös tuttu Suomen Idolsin toiselta kaudelta tuomarin roolista. Artikkeli löytyypi sitten täältä, jos joku haluaa sen lukaista.
Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä. Olisikohan tänään pitkästä aikaa kunnon jäätelön paikka?
Kevätterveisin,
TJH ;-)
Vappukin on kohta taas ovella. Ja vielä keskellä viikkoa, pah. Olisipa ollut perjantaina tai maanantaina, niin olisi voinut pitää pidemmän viikonlopun, mutta kun ei niin ei. Jos vaikka koittaisi vähän siivoskella vapunpäivänä, niin voisi tulla edes vähän parempi fiilis, kun kerran työväen juhlaa vietetään. Ja hyvää musiikkia soimaan taustalle myös, tottakai. Ai niin, ja pitääkin sitten hommata jompikumpi iltapäivälehtien vappu -erikoisnumeroista huviksi ja ajankuluksi. Ai joo, damn, systeri täyttää vuosia vapunaattona, onnittelut vain etukäteen, jos tänne jotenkin olet sattunut eksymään.
Tänään tulee MTV3:lta klo 21:00 tämän hetken ehdoton suosikkisarjani, Todistettavasti syyllinen. Siinä Philadelphian poliisi etsivä Lilly Rush etunenässä selvittää jo vanhentuneita rikoksia uusien todisteiden valossa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja, joka sisältää myös melkoisen hyvää musiikkia. Olen aina rakastanut tv-sarjoja, jotka ruokkivat jollakin tavalla älyä ja mielikuvitustakin, ja tämä sarja on juuri sellainen.
Päivä täällä harjoittelupaikassani alkaa pikkuhiljaa olla purkissa, ja kohta pääsen käväisemään kaupungilla, ja etsimään paikallislehteä, johon eräs hyvä ystäväni on tehnyt jutun Jarkko Valteesta ja Osku Heiskasesta. Ja jos joku ei tiedä, keitä he oikein ovat, niin drag -artisteista onpi sitten kyse. Ja Valteehan on myös tuttu Suomen Idolsin toiselta kaudelta tuomarin roolista. Artikkeli löytyypi sitten täältä, jos joku haluaa sen lukaista.
Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä. Olisikohan tänään pitkästä aikaa kunnon jäätelön paikka?
Kevätterveisin,
TJH ;-)
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Syvä huokaus...
Hiihtoloma on kohta kääntymässä kohti loppuhuipennustaan, sillä juuri tämä loma on aina opiskelukausina päättynyt jok'ikinen kerta Oscar -gaalaan. Tasan yhden kerran olen katsonut palkintojenjako-osuuden alusta loppuun, ja se oli vuonna 2004, kun Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu sai 11 Oscariaan. Ja vielä hienommaksi homman tekee se, että elokuva on peräti ainoa, joka sai Oscar -pystit kaikista niistä kategorioista, joista se oli ehdollakin. Muut 11 Oscarin elokuvat, eli Ben-Hur ja Titanic, eivät siihen kyenneet. Joten mielestäni Kuninkaan paluu on siten kiistaton ykkönen ainakin pysteillä mitattuna.
Minulla on aina lomilla ollessani tapana käydä kaupungilla shoppailemassa normaalia enemmän, joten tämäkään loma ei siten tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta aina jos minut näkee shoppailemassa, kiertelen vaateliikkeiden sijaan lähinnä musaliikkeitä. Kyllä minä joskus shoppailen kuteitakin, mutta vain silloin, kun niitä suinkin tarvitsen. Olen siis kaukana muodin orjasta. Ja yleensä alennusmyynnit ovat juuri niitä, jotka minut saavat vaatteiden suhteen liikkeelle. Mutta siirrynpä nyt vaatteista musiikin maailmaan. Täällä äitini kotikaupungissa, jossa nyt parhaillaan olen, on itselläni kolme vakkarimusaliikettä. Perjantaina sitten olin pitkästä aikaa liikenteessä tässä samaisessa kaupungissa, ja minun oli tarkoitus hoitaa asiani parin tunnin sisällä, jotta olisin ehtinyt samalla bussilipulla takaisin. Ekassa vierailemassani liikkeessä minun oli tarkoitus ostaa yksi paria päivää aikaisemmin julkaistu single, mutta ilmeni, että julkaisupäivää olikin (jälleen kerran) siirretty muutaman viikon päähän. Voihan nenä! No, löysin sitten käytettyjen levyjen hyllystä todellisen singlelöydön, joten ei ainakaan tarvinnut lähteä tyhjin käsin liikkeestä. Sen jälkeen suuntasin sitten kahteen muuhun vakkaripaikkaani, joista niistäkin löysin pari mukavaa pikkukivaa. Käydessäni pikaisesti ruokakaupassa, ennen lähtöä bussipysäkille huomasin hanskojeni yhtäkkiä kadonneen kassistani. No, ei auttanut kuin lähteä etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Mutta ainakin se oli selvää, että bussiin ei samalla lipulla ole enää asiaa. Koska olin käynyt onneksi vain kolmessa paikassa, ei etsimisen olisi ainakaan pitänyt tuottaa mitään suuria vaikeuksia, mutta kun oli käynyt jokaisessa niistä 2-3 kertaa, alkoi tilanne näyttää aikasta toivottomalta. Ei nyt sinänsä hanskojen häviämisen pitäisi tuntua maailmanlopulta, sitä tapahtuu joka paikassa päivittäin, mutta kyllä tällainenkin tilanne pistää joka tapauksessa harmittamaan. Päätin sitten vielä kerran käydä yhdessä niistä kolmesta liikkeestä, ja kuinka ollakaan, hanskat löytyivät sittenkin. Ne nimittäin olivat olleet sellaisessa paikassa, etten ollut muistanut, mihin olin ne jättänyt. Joku toinen asiakas oli sitten huomannut hanskani, ja antanut ne myyjille talteen. Kun sitten saavuin taas etsimään niitä liikkeestä, myyjät kysyivät, olinko minä se, joka etsi hanskojaan, niin olin aivan syystäkin onnessani. Joten kiitän sydämestäni sitä, jonka ansiosta ne eivät ainakaan hävinneet teille tietymättömille. Kiitos siis sinulle, kuka lie olitkin, todella paljon. Jos en olisi löytänyt hanskojani enää, olisin tällöin rankaissut itseäni kävelemällä kotiin, mutta siihen ei sitten ollutkaan tarvetta. Siitä liikkeestä toiseen huseeraamisesta seurasi myös se, että sokeritasapainoni oli äitynyt pikkuisen alhaiseksi, koska en ollut syönyt moneen tuntiin mitään, joten suuntasin sitten yhteen hampurilaisbaariin jäätelölle. Päätin kysyä myyjän mielipidettä kolmesta eri vaihtoehdosta, ja päädyin sellaiseen, missä oli mm. paloiteltuna minttu-Dominoa. Yam. Ja sen jälkeen suuntasin sitten kokan kohti bussipysäkkiä ja kotia.
Voi ei, onkohan tuollainen hajamielisyys merkki siitä, että alkaa tulla vanhaksi? Oikeastaan vihaan ajoittaista hajamielisyyttäni, koska olen muuten varsinkin tavaroideni suhteen todella tarkka tyttö. Kutsuisin sitä oikeastaan ennemminkin eräänlaiseksi persoonallisuushäiriöksi, koska se ei millään tavalla mene yksiin yltiöpäisen tarkkuuden kanssa. Mutta olipahan tässä souvissa yksi valoisakin puoli: möhläilyn ansiosta tuli taas koettua jälleen kerran uusi ja huikea makuelämys, kulinaristi kun olen.
Olisikohan perjantaisissa tapahtumissa ainesta Oscarin arvoiselle suoritukselle esim. tarinan tai "näyttelemisen" osalta? Kiltti perhetyttö kohtaa täysin odottamattomia vastoinkäymisiä, jolloin tytölle jotain todella tärkeää katoaa yhtäkkiä, ja hänen maailmansa on romahtaa siihen paikkaan. Onneksi paikalle saapuu pelastava enkeli, joka lopulta johdattaa hänet makujen ihmeelliseen maailmaan, ja kaikki asiat sen myötä silminnähden kirkastuvat. Siinä synopsis näin lyhykäisyydessään. Hiomista tuo kyllä hieman vaatii, ennen kuin sitä edes kehtaa tarjota kenellekään. Ja ties vaikka se Oscar jonakin päivänä tulla tupsahtaisi syliin, ei sitä koskaan tiedä.
Gaala-aamua odotellessa.
Trqn,
TJH :-)
Minulla on aina lomilla ollessani tapana käydä kaupungilla shoppailemassa normaalia enemmän, joten tämäkään loma ei siten tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta aina jos minut näkee shoppailemassa, kiertelen vaateliikkeiden sijaan lähinnä musaliikkeitä. Kyllä minä joskus shoppailen kuteitakin, mutta vain silloin, kun niitä suinkin tarvitsen. Olen siis kaukana muodin orjasta. Ja yleensä alennusmyynnit ovat juuri niitä, jotka minut saavat vaatteiden suhteen liikkeelle. Mutta siirrynpä nyt vaatteista musiikin maailmaan. Täällä äitini kotikaupungissa, jossa nyt parhaillaan olen, on itselläni kolme vakkarimusaliikettä. Perjantaina sitten olin pitkästä aikaa liikenteessä tässä samaisessa kaupungissa, ja minun oli tarkoitus hoitaa asiani parin tunnin sisällä, jotta olisin ehtinyt samalla bussilipulla takaisin. Ekassa vierailemassani liikkeessä minun oli tarkoitus ostaa yksi paria päivää aikaisemmin julkaistu single, mutta ilmeni, että julkaisupäivää olikin (jälleen kerran) siirretty muutaman viikon päähän. Voihan nenä! No, löysin sitten käytettyjen levyjen hyllystä todellisen singlelöydön, joten ei ainakaan tarvinnut lähteä tyhjin käsin liikkeestä. Sen jälkeen suuntasin sitten kahteen muuhun vakkaripaikkaani, joista niistäkin löysin pari mukavaa pikkukivaa. Käydessäni pikaisesti ruokakaupassa, ennen lähtöä bussipysäkille huomasin hanskojeni yhtäkkiä kadonneen kassistani. No, ei auttanut kuin lähteä etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Mutta ainakin se oli selvää, että bussiin ei samalla lipulla ole enää asiaa. Koska olin käynyt onneksi vain kolmessa paikassa, ei etsimisen olisi ainakaan pitänyt tuottaa mitään suuria vaikeuksia, mutta kun oli käynyt jokaisessa niistä 2-3 kertaa, alkoi tilanne näyttää aikasta toivottomalta. Ei nyt sinänsä hanskojen häviämisen pitäisi tuntua maailmanlopulta, sitä tapahtuu joka paikassa päivittäin, mutta kyllä tällainenkin tilanne pistää joka tapauksessa harmittamaan. Päätin sitten vielä kerran käydä yhdessä niistä kolmesta liikkeestä, ja kuinka ollakaan, hanskat löytyivät sittenkin. Ne nimittäin olivat olleet sellaisessa paikassa, etten ollut muistanut, mihin olin ne jättänyt. Joku toinen asiakas oli sitten huomannut hanskani, ja antanut ne myyjille talteen. Kun sitten saavuin taas etsimään niitä liikkeestä, myyjät kysyivät, olinko minä se, joka etsi hanskojaan, niin olin aivan syystäkin onnessani. Joten kiitän sydämestäni sitä, jonka ansiosta ne eivät ainakaan hävinneet teille tietymättömille. Kiitos siis sinulle, kuka lie olitkin, todella paljon. Jos en olisi löytänyt hanskojani enää, olisin tällöin rankaissut itseäni kävelemällä kotiin, mutta siihen ei sitten ollutkaan tarvetta. Siitä liikkeestä toiseen huseeraamisesta seurasi myös se, että sokeritasapainoni oli äitynyt pikkuisen alhaiseksi, koska en ollut syönyt moneen tuntiin mitään, joten suuntasin sitten yhteen hampurilaisbaariin jäätelölle. Päätin kysyä myyjän mielipidettä kolmesta eri vaihtoehdosta, ja päädyin sellaiseen, missä oli mm. paloiteltuna minttu-Dominoa. Yam. Ja sen jälkeen suuntasin sitten kokan kohti bussipysäkkiä ja kotia.
Voi ei, onkohan tuollainen hajamielisyys merkki siitä, että alkaa tulla vanhaksi? Oikeastaan vihaan ajoittaista hajamielisyyttäni, koska olen muuten varsinkin tavaroideni suhteen todella tarkka tyttö. Kutsuisin sitä oikeastaan ennemminkin eräänlaiseksi persoonallisuushäiriöksi, koska se ei millään tavalla mene yksiin yltiöpäisen tarkkuuden kanssa. Mutta olipahan tässä souvissa yksi valoisakin puoli: möhläilyn ansiosta tuli taas koettua jälleen kerran uusi ja huikea makuelämys, kulinaristi kun olen.
Olisikohan perjantaisissa tapahtumissa ainesta Oscarin arvoiselle suoritukselle esim. tarinan tai "näyttelemisen" osalta? Kiltti perhetyttö kohtaa täysin odottamattomia vastoinkäymisiä, jolloin tytölle jotain todella tärkeää katoaa yhtäkkiä, ja hänen maailmansa on romahtaa siihen paikkaan. Onneksi paikalle saapuu pelastava enkeli, joka lopulta johdattaa hänet makujen ihmeelliseen maailmaan, ja kaikki asiat sen myötä silminnähden kirkastuvat. Siinä synopsis näin lyhykäisyydessään. Hiomista tuo kyllä hieman vaatii, ennen kuin sitä edes kehtaa tarjota kenellekään. Ja ties vaikka se Oscar jonakin päivänä tulla tupsahtaisi syliin, ei sitä koskaan tiedä.
Gaala-aamua odotellessa.
Trqn,
TJH :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
