Minulla on lapsesta asti ollut erittäin monimutkaiset välit yhteen lähimmäisistäni, kutsutaanpa häntä nyt vaikka Teijaksi (nimi siis muutettu). Varsinkin sen jälkeen, kun hän erosi toisesta lähimmäisestäni Markusta (nimi myös muutettu), oma asemani Teijan silmissä heikkeni entisestään. En ole koskaan hyväksynyt sellaista, että joku haluaa tietentahtoen rajoittaa toisen luovuutta oman etunsa nimissä, mutta näin vain minulle tapahtui, kun esim. en päässyt pianotunneille, vaikka olisin halunnut. Teija ei ole koskaan oikeastaan ollut intohimoinen musiikin suhteen, toisin kuin Markku. Markku nimittäin muutama vuosi sitten toteutti viimein unelmansa perustamalla firman, joka tekee bisnestä pääosin musiikilla (kuitenkaan en kerro, miten). Joka tapauksessa, jos olisin tämän edellämainitun kaksikon eron jälkeen muuttanut saman katon alle Markun kanssa, elämäni olisi varmasti ollut huomattavasti onnellisempaa ja tasapainoisempaa. Teija kuitenkin onnistui manipuloimaan minua varsin onnistuneesti, ja niin jäin hänen kanssaan asumaan.
En olisi varmaankaan lainkaan lähtenyt kirjoittamaan koko tätä tekstiä (olen kuitenkin harkinnut tämän blogimerkinnän kirjoittamista jo pidemmän aikaa), mutta tilanne muuttui, sillä viimeksi viime viikolla, kun Teija lähti saattamaan minua bussipysäkille (reissasin junalla takaisin omaan soppeeni, koska työt jatkuivat taas seuraavana päivänä), hän muistutti minua jälleen kerran omasta erinomaisuudestani tekemisieni suhteen. Ja jälleen kerran sain puolustella itseäni, ja huomauttaa, että asiani ovat moneltakin osin hanskassa, ja kaikki aikanaan. Silti ahdistuin tilanteesta, sillä olen nimittäin päättänyt valmistua vuoden sisällä (aikaisintaan joulun alla), mutta yhä vain Teija yrittää syöttää minulle omaa näkemystään asiasta, sillä hän ilmeisesti uskoo, ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Onneksi en kuitenkaan ole koskaan ottanut hänen sonnanjauhantaansa kuuleviin korviini, vaan olen yleensä aina tehnyt kaikki elämääni koskevat päätökset itse. Ehkä ainoa asia, jossa viitsin olla Teijalle mieliksi, oli lukioon meneminen, joka kuitenkin osoittautui lopulta täydelliseksi virheeksi, ei kuitenkaan aivan katastrofaaliseksi sellaiseksi, mutta kuitenkin. Mutta tulipahan koettua sekin vaihe elämässä, ei siitä pääse yli eikä ali. Minua on joka tapauksessa ottanut aina päähän se, millä tavalla Teija yrittää jatkuvasti hallita elämääni kohtelemalla minua kuin jotain pikkulasta, joka ei osaa hoitaa asioitaan sillä tavalla, kuin ne hänestä pitäisi osata hoitaa. Ja sellainen voi olla kenestä tahansa todella turhauttavaa, täysin.
Otanpa tähän blogiartikkeliin mukaan vielä yhden lähimmäiseni, joka on minunkin ohellani saanut omalta osaltaan kokea Teijan karvaista kalkkia, onneksi kuitenkin hieman pienemmissä mittasuhteissa, sillä hän on saanut oikeastaan elää koko elämänsä "Teijan tyttönä". Kyseessä on henkilö nimeltä Sari (nimi myöskin muutettu), joka nykyisin muistuttaa jopa ulkoisestikin huvittavan paljon Teijaa. Minä taas olen luonteeltani enemmän Markun sorttinen, ja kasvojenpiirteissämmekin on jotakin samaa, mutta muuten ulkoisesti tuskin koskaan tulemme muistuttamaan toisiamme (naurua). Sitäpaitsi Markku on nykyisin osittain kalju, ja paikka paikoin raskaat elämänvaiheet ovat onnistuneet tekemään hänestä kovinkin pyöreänpuoleisen. Välini Markkuun ovat joka tapauksessa aina pysyneet kaikesta huolimatta varsin hyvinä, kuin myös Sariin. Sarikin on lopulta huomannut sen tosiasian, että Teijalla on välillä todellisia vaikeuksia päästää meistä kahdesta irti, jotta hänen oma egonsa ei kuivuisi kokoon. Huomautan kuitenkin, että aina silloin, jos minulla ja/tai Sarilla menee huonosti, menee Teijalla kaikki mukamas ihan päin helvettiä, ja hän suorastaan häpeää meitä. Mutta nyt kun olemme Sarin kanssa siinä pisteessä, että meillä menevät asiat oikeastaan enemmän kuin loistavasti, pelkää Teija jäävänsä totaalisen yksin, ja takertuu meihin entistä tiukemmin. Tämän ainakin huomasin itse yhtenä päivänä, kun Teija toivoi minun muuttavan jossakin vaiheessa asuinpaikkakunnalleen, ja mitä ilmeisimmin pysyvästi, vaikka hän tietääkin varsin hyvin (ainakin luulen ja toivonkin niin) sen, ettei se tule onnistumaan. Ja minulle on joka tapauksessa ollut aina päivän selvää se, että kuuntelen kaikessa vain ja ainoastaan itseäni, ja sitä kaikista tärkeintäkin, eli omaa sydäntäni. Siksi herääkin kysymys, missä onkaan Teijan sydän piileskellyt kaikki nämä vuodet, kun hän esim. ei ole Markusta erottuaan edes yrittänyt etsiä ketään rinnalleen. Eikä kukaan ole koskaan tullut edes kysyneeksikään häneltä asiasta. Tosin meidän suvussa ollaan enemmän kiinnostuneita sukumme nuorison kuin vähän varttuneempien ihmisten yksityiselämistä, mutta kuitenkin. Voin ainoastaan nyt todeta, että vain aika pystyy näyttämään, mitä tulee tapahtumaan, sillä kun Teija oikeastaan mitä ilmeisimmin aikoinaan halusi omistaa elämänsä pelkästään minulle ja Sarille, niin ehkä hänenkin elämässään tulee vielä aikanaan tapahtumaan jotain, joka itseltäkin vaatii totuttelua. Ja se voi olla viimein se uusi rakkaus, kukapa tietää? Mutta kyllä hänelle se jotenkin on osattava osoittaa, että elämässä on paljon muutakin kuin vain minä ja Sari, vaikka hänelle me ne kaikkein tärkeimmät edelleen olemmekin, tottakai. Silti uskon, että hän jonakin päivänä vielä tajuaa muuttaa elämäänsä niin, ettei meidän kahden tarvitsisi kaiken aikaa olla pitämässä hänen hihansuustaan kiinni, ja ohjailla häntä juuri oikeaan suuntaan.
Haluan vielä muistuttaa, ettei tämän kirjoituksen ole todellakaan tarkoitus loukata Teijaa tai ketään muitakaan, mutta kyllä erään pitäisi ymmärtää se tosiasia, että hänellä on vielä sellaistakin elämää elämättä, johon ei tarvita joka käänteessä minua ja Saria. Se voi toki osoittautua todelliseksi tuskan lähteeksi, mutta lopulta todella palkitsevaksi elämänvaiheeksi. Jokaisen olisi hyvä voida käydä niitä elämän tuskallisimpiakin vaiheita läpi, jotta näkee, että kykenee varmuudella nousemaan, ja ennen kaikkea...elämään sitä elämää itseään sekä iloineen että suruineen. Ja se jos mikä on äärimmäisen palkitsevaa. :-)
torstai 7. elokuuta 2008
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Herätystä kerrakseen
Kello on 06:15. Oh no!!! Herätyshän piti olla klo 04:00. Mokomakin iänikuinen kännykän herätyskello petti minut, ja todella pahasti. Minun piti nimittäin olla tänään työpaikalla viim. klo 06:00. Ja eikun äkkiä soittamaan työnjohtajalle. Vaikka en olekaan ikinä aikaisemmin palkkatyössä ollessani nukkunut pommiin, olin kuitenkin tavattoman tyyni asian suhteen, enkä ottanut pultin pulttia koko jutusta. Aika erikoista. Mutta...työnjohtajan saatuani kiinni hän kuitenkin sanoi, että töissä oli juuri sillä hetkellä melkoisen hiljaista, joten kiirettä töihin tulemiselle ei tarvinnut pitää. Ja pari tuntia sinne tai tänne, ei se nyt maailmaa kaatanut. Joka tapauksessa töissä oli todellakin juuri tänään melkoisen hiljainen meininki, vaikka jotain pikku juttuja pääsin itsekin onneksi tekemään poikkeuksellisesti kuusituntisen työpäiväni aikana. Tosin, tulipahan juuri äsken mieleen, että osa porukasta on tällä hetkellä kesälomalla, mutta kuitenkin. Saas nähdä, millainen meininki onkaan sitten huomenna, kun jälleen aamuvuoro koittaa.
Koin sitten päivän aikana vielä toisenkin kunnon herätyksen. Päätin nimittäin vihdoin ja viimein hankkia vuosien tauon jälkeen kunnon herätyskellon. Iltapäivällä suuntasin sitten lopulta paikalliseen kultasepänliikkeeseen, ja onneksi valikoima siellä on sen verran kattava, että löysin mieleiseni palosireenin. Merkki: Rhythm, väri: pearl purple, hinta: tasan 13€. Eli ei siis mitään Tiimari-kamaa, mitä tuli vähän nuorempana aina enemmän tai vähemmän harrastettua. Haikailin muuten vähän ennen kultasepänliikkeeseen saapumista erään tavaratalon alennusmyynneissä yhden Audrey Hepburn -leffaboxin (ihastuin viikonloppuna Breakfast at Tiffany's -leffaan) perään, mutta totesin kuitenkin, että tänään satsaan vain ja ainoastaan herätyskelloon. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä oikein teen tuon boxin kanssa, koska Hepburn kuuluu ilman muuta suosikeihini.
Älkää sitten tehkö niinkuin minä tein, vaan tehkää niinkuin minä sanoin (tai jotain muuta yhtä ympäripyöreää). Toivon kuitenkin, että tästäkin souvista seuraisi edes jotain hyvää muuten niin suht tavanomaiseen arkeen.
Yours, TJH ;-)
Koin sitten päivän aikana vielä toisenkin kunnon herätyksen. Päätin nimittäin vihdoin ja viimein hankkia vuosien tauon jälkeen kunnon herätyskellon. Iltapäivällä suuntasin sitten lopulta paikalliseen kultasepänliikkeeseen, ja onneksi valikoima siellä on sen verran kattava, että löysin mieleiseni palosireenin. Merkki: Rhythm, väri: pearl purple, hinta: tasan 13€. Eli ei siis mitään Tiimari-kamaa, mitä tuli vähän nuorempana aina enemmän tai vähemmän harrastettua. Haikailin muuten vähän ennen kultasepänliikkeeseen saapumista erään tavaratalon alennusmyynneissä yhden Audrey Hepburn -leffaboxin (ihastuin viikonloppuna Breakfast at Tiffany's -leffaan) perään, mutta totesin kuitenkin, että tänään satsaan vain ja ainoastaan herätyskelloon. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä oikein teen tuon boxin kanssa, koska Hepburn kuuluu ilman muuta suosikeihini.
Älkää sitten tehkö niinkuin minä tein, vaan tehkää niinkuin minä sanoin (tai jotain muuta yhtä ympäripyöreää). Toivon kuitenkin, että tästäkin souvista seuraisi edes jotain hyvää muuten niin suht tavanomaiseen arkeen.
Yours, TJH ;-)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
23
Tunnetteko kenties ilmiön nimeltä 23? Siis nimenomaan nimeltä, sillä olen kokenut muutamana viime vuotena tuon samaisen numeron olevan osa jokapäiväistä elämääni. Tuntuu nimittäin siltä, että mihin tahansa menenkin, 23 nousee aina esiin jossakin muodossa. Lisäksi olen syntynyt 23. päivänä (syyskuu). Aiheesta on jo Wikipediassa juttua, ja 23 -elokuvankin päätin ihan mielenkiinnosta katsastaa. Joten jos ette ole perehtyneet aiheeseen, tutustukaa ehdottomasti siihen, sillä se saattaa varmasti tuoda esille paljon sellaisiakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei aiemmin ole välttämättä edes tullut miettineeksikään.
Wikipedian artikkelit aiheesta:
Artikkeli 1
Artikkeli 2
Niin, ja siskoni täytti tänä keväänä 23v. Ja pari hyvää tuttuani ovat hekin syntyneet 23. päivä, toinen maalis- ja toinen elokuussa. Että näin.
P.s. Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta on ihan pakko kommentoida hieman: Take it easy guys, ok?
Wikipedian artikkelit aiheesta:
Artikkeli 1
Artikkeli 2
Niin, ja siskoni täytti tänä keväänä 23v. Ja pari hyvää tuttuani ovat hekin syntyneet 23. päivä, toinen maalis- ja toinen elokuussa. Että näin.
P.s. Tää ei liity mitenkään tähän aiheeseen, mutta on ihan pakko kommentoida hieman: Take it easy guys, ok?
lauantai 3. toukokuuta 2008
Vappu se sitten hurahti...
...raajarikkona. Vielä vapunaattona iltapäivällä toivotin täällä iloisena kaikille hyvät vaput, kunnes aattoiltana oikean jalan jalkapöytä kipeytyi äkisti. Liekö johtunut kenkien vaihtamisesta, mutta joka tapauksessa en ollut koko vappuna pystynyt kävelemään kunnolla, puhumattakaan juoksemisesta. Lisäksi useita päiviä etukäteen tehdyt suunnitelmat menivät samantien aivan pipariksi, sillä tarkoitus oli lähteä vapunpäivänä tivoliin usean vuoden tauon jälkeen, mutta nyt vierailu siirtyy vuodella eteenpäin, katsotaan nyt sitten. Ja kun kerran olin jo päättänyt viettää vappua muutoin rauhallisissa merkeissä, niin sekin ajatus särkyi totaalisesti. Olen toki yrittänyt olla positiivisella mielellä kaikesta huolimatta, vaikka välillä kipu tuntui oikein luissa ja ytimissä asti. Pikkuhiljaa se on siis kuitenkin alkanut kävellessä hellittämään, onneksi. Mutta jos ei maanantaina ole jalka vieläkään täysin kunnossa, täytyy varmaan aivan aluksi suunnata harjoittelupaikkani terkkarille. Ja sitäpaitsi tässä on hommiakin ihan tarpeeksi tiedossa, joten mahdollisimman nopeaan tervehtymiseen on vain uskottava.
Tässä ihan lähiaikoina äidinpuoleisessa lähisuvussa koetaan todella jänniä hetkiä, kun vajaat kuusi vuotta nuorempi serkkutyttöni tulee saamaan esikoisensa. Vaikka emme serkkuni kanssa olekaan juuri olleet yhteyksissä viime vuosina, niin silti hän on minulle serkuistani se kaikkein läheisin. Olen niin ylpeä hänestä siinäkin mielessä, että hän uskaltaa ottaa vastuuta todella isoista asioista niin nuorena. Tämä tilanne on muutenkin aika erikoinen, sillä sen lisäksi, ettei äidinpuoleisessa lähisuvussa ole ennen tätä nähty vauvoja peräti 15 vuoteen, niin tuleva pienokainen on äidinäitini ihka ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Mainittakoon vielä, että lapsen äidinisä, eli siis äitini veli, on viiden sisaruksen sisarusparvesta nuorin. Että näinkin onnekkaasti voi joskus jopa käydä. Voin oikeastaan paljastaa, että minulla on jo aika vahva kutina lapsen sukupuoleen liittyen, mutta muuten en halua vaistojani sen kummemmin kommentoida.
Äidinpuoleisesta suvustani puhuttaessa paljastettakoon vielä sekin, että yllättäen eräs äidinäitini sukulainen oli vähän aikaa sitten saanut valmiiksi tekemänsä sukututkimuksen, josta ilmeni useita, itseänikin yllättäneitä asioita. Itse päätin jo vuosia sitten, että tulisin itsekin jonakin päivänä tekemään sukututkimuksen, mutta antaa sen odottaa vielä jonkin aikaa, eikä viime vuosina ole ollut sellaiseen oikein aikaakaan. No, enköhän jonakin päivänä ole vielä tarpeeksi kypsä sellaiselle.
Että tällaisia juttuja tällä kertaa. Ja olkaahan kaikki sitten ihmisiksi, vaikka Jääkiekon MM-kisat ovatkin jo täällä.
With love,
TJH ;-)
Tässä ihan lähiaikoina äidinpuoleisessa lähisuvussa koetaan todella jänniä hetkiä, kun vajaat kuusi vuotta nuorempi serkkutyttöni tulee saamaan esikoisensa. Vaikka emme serkkuni kanssa olekaan juuri olleet yhteyksissä viime vuosina, niin silti hän on minulle serkuistani se kaikkein läheisin. Olen niin ylpeä hänestä siinäkin mielessä, että hän uskaltaa ottaa vastuuta todella isoista asioista niin nuorena. Tämä tilanne on muutenkin aika erikoinen, sillä sen lisäksi, ettei äidinpuoleisessa lähisuvussa ole ennen tätä nähty vauvoja peräti 15 vuoteen, niin tuleva pienokainen on äidinäitini ihka ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Mainittakoon vielä, että lapsen äidinisä, eli siis äitini veli, on viiden sisaruksen sisarusparvesta nuorin. Että näinkin onnekkaasti voi joskus jopa käydä. Voin oikeastaan paljastaa, että minulla on jo aika vahva kutina lapsen sukupuoleen liittyen, mutta muuten en halua vaistojani sen kummemmin kommentoida.
Äidinpuoleisesta suvustani puhuttaessa paljastettakoon vielä sekin, että yllättäen eräs äidinäitini sukulainen oli vähän aikaa sitten saanut valmiiksi tekemänsä sukututkimuksen, josta ilmeni useita, itseänikin yllättäneitä asioita. Itse päätin jo vuosia sitten, että tulisin itsekin jonakin päivänä tekemään sukututkimuksen, mutta antaa sen odottaa vielä jonkin aikaa, eikä viime vuosina ole ollut sellaiseen oikein aikaakaan. No, enköhän jonakin päivänä ole vielä tarpeeksi kypsä sellaiselle.
Että tällaisia juttuja tällä kertaa. Ja olkaahan kaikki sitten ihmisiksi, vaikka Jääkiekon MM-kisat ovatkin jo täällä.
With love,
TJH ;-)
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Keväistä löpinää
Niin se aika vaan taas on hurahtanut, ja enää reilu kuukausi harjoittelua jäljellä. Tässä parin päivän sisällä on tapahtunut kaikenlaisia sattumuksia: mp3-soittimeni onnistui hajoamaan hetkeksi (onneksi reset -painikkeet on keksitty, luojan kiitos), kouluhommat taas vaihteeksi tökkivät ja veskin käsipaperiteline oli rojahtaa päälle. Ei kyllä tosin heilläkään mene kovin hyvin tällä hetkellä. No, onneksi huomenna on keskiviikko, jonka pitäisi olla onnenpäiväni. Ainakin käyn viimeistelemässä tulevat kesätyökuvioni. Että siltä pohjalta.
Vappukin on kohta taas ovella. Ja vielä keskellä viikkoa, pah. Olisipa ollut perjantaina tai maanantaina, niin olisi voinut pitää pidemmän viikonlopun, mutta kun ei niin ei. Jos vaikka koittaisi vähän siivoskella vapunpäivänä, niin voisi tulla edes vähän parempi fiilis, kun kerran työväen juhlaa vietetään. Ja hyvää musiikkia soimaan taustalle myös, tottakai. Ai niin, ja pitääkin sitten hommata jompikumpi iltapäivälehtien vappu -erikoisnumeroista huviksi ja ajankuluksi. Ai joo, damn, systeri täyttää vuosia vapunaattona, onnittelut vain etukäteen, jos tänne jotenkin olet sattunut eksymään.
Tänään tulee MTV3:lta klo 21:00 tämän hetken ehdoton suosikkisarjani, Todistettavasti syyllinen. Siinä Philadelphian poliisi etsivä Lilly Rush etunenässä selvittää jo vanhentuneita rikoksia uusien todisteiden valossa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja, joka sisältää myös melkoisen hyvää musiikkia. Olen aina rakastanut tv-sarjoja, jotka ruokkivat jollakin tavalla älyä ja mielikuvitustakin, ja tämä sarja on juuri sellainen.
Päivä täällä harjoittelupaikassani alkaa pikkuhiljaa olla purkissa, ja kohta pääsen käväisemään kaupungilla, ja etsimään paikallislehteä, johon eräs hyvä ystäväni on tehnyt jutun Jarkko Valteesta ja Osku Heiskasesta. Ja jos joku ei tiedä, keitä he oikein ovat, niin drag -artisteista onpi sitten kyse. Ja Valteehan on myös tuttu Suomen Idolsin toiselta kaudelta tuomarin roolista. Artikkeli löytyypi sitten täältä, jos joku haluaa sen lukaista.
Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä. Olisikohan tänään pitkästä aikaa kunnon jäätelön paikka?
Kevätterveisin,
TJH ;-)
Vappukin on kohta taas ovella. Ja vielä keskellä viikkoa, pah. Olisipa ollut perjantaina tai maanantaina, niin olisi voinut pitää pidemmän viikonlopun, mutta kun ei niin ei. Jos vaikka koittaisi vähän siivoskella vapunpäivänä, niin voisi tulla edes vähän parempi fiilis, kun kerran työväen juhlaa vietetään. Ja hyvää musiikkia soimaan taustalle myös, tottakai. Ai niin, ja pitääkin sitten hommata jompikumpi iltapäivälehtien vappu -erikoisnumeroista huviksi ja ajankuluksi. Ai joo, damn, systeri täyttää vuosia vapunaattona, onnittelut vain etukäteen, jos tänne jotenkin olet sattunut eksymään.
Tänään tulee MTV3:lta klo 21:00 tämän hetken ehdoton suosikkisarjani, Todistettavasti syyllinen. Siinä Philadelphian poliisi etsivä Lilly Rush etunenässä selvittää jo vanhentuneita rikoksia uusien todisteiden valossa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja, joka sisältää myös melkoisen hyvää musiikkia. Olen aina rakastanut tv-sarjoja, jotka ruokkivat jollakin tavalla älyä ja mielikuvitustakin, ja tämä sarja on juuri sellainen.
Päivä täällä harjoittelupaikassani alkaa pikkuhiljaa olla purkissa, ja kohta pääsen käväisemään kaupungilla, ja etsimään paikallislehteä, johon eräs hyvä ystäväni on tehnyt jutun Jarkko Valteesta ja Osku Heiskasesta. Ja jos joku ei tiedä, keitä he oikein ovat, niin drag -artisteista onpi sitten kyse. Ja Valteehan on myös tuttu Suomen Idolsin toiselta kaudelta tuomarin roolista. Artikkeli löytyypi sitten täältä, jos joku haluaa sen lukaista.
Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä. Olisikohan tänään pitkästä aikaa kunnon jäätelön paikka?
Kevätterveisin,
TJH ;-)
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Syvä huokaus...
Hiihtoloma on kohta kääntymässä kohti loppuhuipennustaan, sillä juuri tämä loma on aina opiskelukausina päättynyt jok'ikinen kerta Oscar -gaalaan. Tasan yhden kerran olen katsonut palkintojenjako-osuuden alusta loppuun, ja se oli vuonna 2004, kun Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu sai 11 Oscariaan. Ja vielä hienommaksi homman tekee se, että elokuva on peräti ainoa, joka sai Oscar -pystit kaikista niistä kategorioista, joista se oli ehdollakin. Muut 11 Oscarin elokuvat, eli Ben-Hur ja Titanic, eivät siihen kyenneet. Joten mielestäni Kuninkaan paluu on siten kiistaton ykkönen ainakin pysteillä mitattuna.
Minulla on aina lomilla ollessani tapana käydä kaupungilla shoppailemassa normaalia enemmän, joten tämäkään loma ei siten tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta aina jos minut näkee shoppailemassa, kiertelen vaateliikkeiden sijaan lähinnä musaliikkeitä. Kyllä minä joskus shoppailen kuteitakin, mutta vain silloin, kun niitä suinkin tarvitsen. Olen siis kaukana muodin orjasta. Ja yleensä alennusmyynnit ovat juuri niitä, jotka minut saavat vaatteiden suhteen liikkeelle. Mutta siirrynpä nyt vaatteista musiikin maailmaan. Täällä äitini kotikaupungissa, jossa nyt parhaillaan olen, on itselläni kolme vakkarimusaliikettä. Perjantaina sitten olin pitkästä aikaa liikenteessä tässä samaisessa kaupungissa, ja minun oli tarkoitus hoitaa asiani parin tunnin sisällä, jotta olisin ehtinyt samalla bussilipulla takaisin. Ekassa vierailemassani liikkeessä minun oli tarkoitus ostaa yksi paria päivää aikaisemmin julkaistu single, mutta ilmeni, että julkaisupäivää olikin (jälleen kerran) siirretty muutaman viikon päähän. Voihan nenä! No, löysin sitten käytettyjen levyjen hyllystä todellisen singlelöydön, joten ei ainakaan tarvinnut lähteä tyhjin käsin liikkeestä. Sen jälkeen suuntasin sitten kahteen muuhun vakkaripaikkaani, joista niistäkin löysin pari mukavaa pikkukivaa. Käydessäni pikaisesti ruokakaupassa, ennen lähtöä bussipysäkille huomasin hanskojeni yhtäkkiä kadonneen kassistani. No, ei auttanut kuin lähteä etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Mutta ainakin se oli selvää, että bussiin ei samalla lipulla ole enää asiaa. Koska olin käynyt onneksi vain kolmessa paikassa, ei etsimisen olisi ainakaan pitänyt tuottaa mitään suuria vaikeuksia, mutta kun oli käynyt jokaisessa niistä 2-3 kertaa, alkoi tilanne näyttää aikasta toivottomalta. Ei nyt sinänsä hanskojen häviämisen pitäisi tuntua maailmanlopulta, sitä tapahtuu joka paikassa päivittäin, mutta kyllä tällainenkin tilanne pistää joka tapauksessa harmittamaan. Päätin sitten vielä kerran käydä yhdessä niistä kolmesta liikkeestä, ja kuinka ollakaan, hanskat löytyivät sittenkin. Ne nimittäin olivat olleet sellaisessa paikassa, etten ollut muistanut, mihin olin ne jättänyt. Joku toinen asiakas oli sitten huomannut hanskani, ja antanut ne myyjille talteen. Kun sitten saavuin taas etsimään niitä liikkeestä, myyjät kysyivät, olinko minä se, joka etsi hanskojaan, niin olin aivan syystäkin onnessani. Joten kiitän sydämestäni sitä, jonka ansiosta ne eivät ainakaan hävinneet teille tietymättömille. Kiitos siis sinulle, kuka lie olitkin, todella paljon. Jos en olisi löytänyt hanskojani enää, olisin tällöin rankaissut itseäni kävelemällä kotiin, mutta siihen ei sitten ollutkaan tarvetta. Siitä liikkeestä toiseen huseeraamisesta seurasi myös se, että sokeritasapainoni oli äitynyt pikkuisen alhaiseksi, koska en ollut syönyt moneen tuntiin mitään, joten suuntasin sitten yhteen hampurilaisbaariin jäätelölle. Päätin kysyä myyjän mielipidettä kolmesta eri vaihtoehdosta, ja päädyin sellaiseen, missä oli mm. paloiteltuna minttu-Dominoa. Yam. Ja sen jälkeen suuntasin sitten kokan kohti bussipysäkkiä ja kotia.
Voi ei, onkohan tuollainen hajamielisyys merkki siitä, että alkaa tulla vanhaksi? Oikeastaan vihaan ajoittaista hajamielisyyttäni, koska olen muuten varsinkin tavaroideni suhteen todella tarkka tyttö. Kutsuisin sitä oikeastaan ennemminkin eräänlaiseksi persoonallisuushäiriöksi, koska se ei millään tavalla mene yksiin yltiöpäisen tarkkuuden kanssa. Mutta olipahan tässä souvissa yksi valoisakin puoli: möhläilyn ansiosta tuli taas koettua jälleen kerran uusi ja huikea makuelämys, kulinaristi kun olen.
Olisikohan perjantaisissa tapahtumissa ainesta Oscarin arvoiselle suoritukselle esim. tarinan tai "näyttelemisen" osalta? Kiltti perhetyttö kohtaa täysin odottamattomia vastoinkäymisiä, jolloin tytölle jotain todella tärkeää katoaa yhtäkkiä, ja hänen maailmansa on romahtaa siihen paikkaan. Onneksi paikalle saapuu pelastava enkeli, joka lopulta johdattaa hänet makujen ihmeelliseen maailmaan, ja kaikki asiat sen myötä silminnähden kirkastuvat. Siinä synopsis näin lyhykäisyydessään. Hiomista tuo kyllä hieman vaatii, ennen kuin sitä edes kehtaa tarjota kenellekään. Ja ties vaikka se Oscar jonakin päivänä tulla tupsahtaisi syliin, ei sitä koskaan tiedä.
Gaala-aamua odotellessa.
Trqn,
TJH :-)
Minulla on aina lomilla ollessani tapana käydä kaupungilla shoppailemassa normaalia enemmän, joten tämäkään loma ei siten tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta aina jos minut näkee shoppailemassa, kiertelen vaateliikkeiden sijaan lähinnä musaliikkeitä. Kyllä minä joskus shoppailen kuteitakin, mutta vain silloin, kun niitä suinkin tarvitsen. Olen siis kaukana muodin orjasta. Ja yleensä alennusmyynnit ovat juuri niitä, jotka minut saavat vaatteiden suhteen liikkeelle. Mutta siirrynpä nyt vaatteista musiikin maailmaan. Täällä äitini kotikaupungissa, jossa nyt parhaillaan olen, on itselläni kolme vakkarimusaliikettä. Perjantaina sitten olin pitkästä aikaa liikenteessä tässä samaisessa kaupungissa, ja minun oli tarkoitus hoitaa asiani parin tunnin sisällä, jotta olisin ehtinyt samalla bussilipulla takaisin. Ekassa vierailemassani liikkeessä minun oli tarkoitus ostaa yksi paria päivää aikaisemmin julkaistu single, mutta ilmeni, että julkaisupäivää olikin (jälleen kerran) siirretty muutaman viikon päähän. Voihan nenä! No, löysin sitten käytettyjen levyjen hyllystä todellisen singlelöydön, joten ei ainakaan tarvinnut lähteä tyhjin käsin liikkeestä. Sen jälkeen suuntasin sitten kahteen muuhun vakkaripaikkaani, joista niistäkin löysin pari mukavaa pikkukivaa. Käydessäni pikaisesti ruokakaupassa, ennen lähtöä bussipysäkille huomasin hanskojeni yhtäkkiä kadonneen kassistani. No, ei auttanut kuin lähteä etsimään niitä kissojen ja koirien kanssa. Mutta ainakin se oli selvää, että bussiin ei samalla lipulla ole enää asiaa. Koska olin käynyt onneksi vain kolmessa paikassa, ei etsimisen olisi ainakaan pitänyt tuottaa mitään suuria vaikeuksia, mutta kun oli käynyt jokaisessa niistä 2-3 kertaa, alkoi tilanne näyttää aikasta toivottomalta. Ei nyt sinänsä hanskojen häviämisen pitäisi tuntua maailmanlopulta, sitä tapahtuu joka paikassa päivittäin, mutta kyllä tällainenkin tilanne pistää joka tapauksessa harmittamaan. Päätin sitten vielä kerran käydä yhdessä niistä kolmesta liikkeestä, ja kuinka ollakaan, hanskat löytyivät sittenkin. Ne nimittäin olivat olleet sellaisessa paikassa, etten ollut muistanut, mihin olin ne jättänyt. Joku toinen asiakas oli sitten huomannut hanskani, ja antanut ne myyjille talteen. Kun sitten saavuin taas etsimään niitä liikkeestä, myyjät kysyivät, olinko minä se, joka etsi hanskojaan, niin olin aivan syystäkin onnessani. Joten kiitän sydämestäni sitä, jonka ansiosta ne eivät ainakaan hävinneet teille tietymättömille. Kiitos siis sinulle, kuka lie olitkin, todella paljon. Jos en olisi löytänyt hanskojani enää, olisin tällöin rankaissut itseäni kävelemällä kotiin, mutta siihen ei sitten ollutkaan tarvetta. Siitä liikkeestä toiseen huseeraamisesta seurasi myös se, että sokeritasapainoni oli äitynyt pikkuisen alhaiseksi, koska en ollut syönyt moneen tuntiin mitään, joten suuntasin sitten yhteen hampurilaisbaariin jäätelölle. Päätin kysyä myyjän mielipidettä kolmesta eri vaihtoehdosta, ja päädyin sellaiseen, missä oli mm. paloiteltuna minttu-Dominoa. Yam. Ja sen jälkeen suuntasin sitten kokan kohti bussipysäkkiä ja kotia.
Voi ei, onkohan tuollainen hajamielisyys merkki siitä, että alkaa tulla vanhaksi? Oikeastaan vihaan ajoittaista hajamielisyyttäni, koska olen muuten varsinkin tavaroideni suhteen todella tarkka tyttö. Kutsuisin sitä oikeastaan ennemminkin eräänlaiseksi persoonallisuushäiriöksi, koska se ei millään tavalla mene yksiin yltiöpäisen tarkkuuden kanssa. Mutta olipahan tässä souvissa yksi valoisakin puoli: möhläilyn ansiosta tuli taas koettua jälleen kerran uusi ja huikea makuelämys, kulinaristi kun olen.
Olisikohan perjantaisissa tapahtumissa ainesta Oscarin arvoiselle suoritukselle esim. tarinan tai "näyttelemisen" osalta? Kiltti perhetyttö kohtaa täysin odottamattomia vastoinkäymisiä, jolloin tytölle jotain todella tärkeää katoaa yhtäkkiä, ja hänen maailmansa on romahtaa siihen paikkaan. Onneksi paikalle saapuu pelastava enkeli, joka lopulta johdattaa hänet makujen ihmeelliseen maailmaan, ja kaikki asiat sen myötä silminnähden kirkastuvat. Siinä synopsis näin lyhykäisyydessään. Hiomista tuo kyllä hieman vaatii, ennen kuin sitä edes kehtaa tarjota kenellekään. Ja ties vaikka se Oscar jonakin päivänä tulla tupsahtaisi syliin, ei sitä koskaan tiedä.
Gaala-aamua odotellessa.
Trqn,
TJH :-)
torstai 31. tammikuuta 2008
Musertunut muffinssi
Löysin tänään kassini pohjalta musertuneen muffinssin, joka jostain käsittämättömästä syystä sai satunnaisen kirjoittajanvaistoni taas hereille. Olen siis tunnetusti aika laiska bloggari, mutta aina silloin kun pääsen vauhtiin, tekstit eivät yleensä ole niitä lyhyimmästä päästä.
Mitäs minä, vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin lähinnä työharjoittelun merkeissä. Ei tämä kyllä ole niitä ihan perinteisempiä harjoittelupaikkoja, sillä kyseessä on pesti, jonka aikana mm. auttelen paikallisen lukion opettajia kaikenlaisissa pienemmissä tietsikka-jutuissa. Eli tietokoneita opiskelen siis. Tai no, se menee siinä kaupallisen alan ja tietotekniikan välimaastossa. Tradenomiksi minun on joka tapauksessa tarkoitus valmistua. Oikeastaan pelkäänkin, tuleeko sitä valmistuttua ikinä, kun päättötyönkin kanssa on vähän niin ja näin, ja yksi kurssikin on jäänyt onnistuneesti roikkumaan puhumattakaan loppuvuoden kurssirutistuksesta. Apua, vaihdetaan aihetta ennen kuin alan tosissani hermostumaan.
Kelit ovat kyllä kieltämättä olleet viime aikoina aikamoisen epäsäännölliset. Nämä kovasti puhuttavat ilmastonmuutokset tulevat nopeammin kuin kukaan osasi arvatakaan, ja kyllä se pistää miettimään, onko tulevilla lapsillani mahdollisuus esim. peuhata lumessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Aika näyttää, miten käy, jollei muutosta saada aikaan, ja pian. Ihmisten pitäisi tajuta se viimein, ettei luonnonvoimien kanssa kannata ruveta leikkimään. Joillakin asiat tuntuvat menevät vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Valitettavasti. Kerrankin, kun olisi mahdollisuus luottaa jenkkipoliitikkoon, mutta kun ei, niin ei. No, kylläpäs minua hermostuttaa kaikki tänään. Jospa seuraavassa tekstinpätkässä aihe olisi edes vähän positiivisempi. Joten eikun iloisemman tekstin kimppuun.
Oletteko kenties nähneet sellaisen filmin kuin Holiday? Siinä kaksi naista, britti ja jenkki, vaihtavat verkon välityksellä koteja keskenään pariksi viikoksi päästäkseen edes hetkeksi eroon miessotkuistaan. Toinen siis matkustaa Yhdysvaltoihin ja toinen vastaavasti Brittein saarille. Ennen kuin olin edes nähnyt koko leffaa, systerini oli antanut rainalle aika nihkeät kommentit, mutta leffan nähtyäni se oli taas yksi osoitus siitä, ettei pidä luottaa toisen arvioihin missään nimessä. Minä nimittäin oikeasti pidin todella paljon filmistä. Tällaisia, joissa britti- ja jenkkinäyttelijä kohtaavat joissakin olosuhteissa, pitäisi olla ehdottomasti lisää. Holiday taas on kuitenkin sellainen, joka menee vielä pidemmälle, ja se vain luo lisää jännitteitä entisestään. Joten ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä. (Yes, onnistuin sittenkin saamaan itseni paremmalle tuulelle.)
Nyt kun muffinssistakaan ei ole jäljellä enää muruakaan, on tämänpäiväinen blogikirjoitukseni vielä viimeistelyä vaille valmis.
Adiós amigos!
Saludos,
TJH :-)
Mitäs minä, vuosi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin lähinnä työharjoittelun merkeissä. Ei tämä kyllä ole niitä ihan perinteisempiä harjoittelupaikkoja, sillä kyseessä on pesti, jonka aikana mm. auttelen paikallisen lukion opettajia kaikenlaisissa pienemmissä tietsikka-jutuissa. Eli tietokoneita opiskelen siis. Tai no, se menee siinä kaupallisen alan ja tietotekniikan välimaastossa. Tradenomiksi minun on joka tapauksessa tarkoitus valmistua. Oikeastaan pelkäänkin, tuleeko sitä valmistuttua ikinä, kun päättötyönkin kanssa on vähän niin ja näin, ja yksi kurssikin on jäänyt onnistuneesti roikkumaan puhumattakaan loppuvuoden kurssirutistuksesta. Apua, vaihdetaan aihetta ennen kuin alan tosissani hermostumaan.
Kelit ovat kyllä kieltämättä olleet viime aikoina aikamoisen epäsäännölliset. Nämä kovasti puhuttavat ilmastonmuutokset tulevat nopeammin kuin kukaan osasi arvatakaan, ja kyllä se pistää miettimään, onko tulevilla lapsillani mahdollisuus esim. peuhata lumessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Aika näyttää, miten käy, jollei muutosta saada aikaan, ja pian. Ihmisten pitäisi tajuta se viimein, ettei luonnonvoimien kanssa kannata ruveta leikkimään. Joillakin asiat tuntuvat menevät vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Valitettavasti. Kerrankin, kun olisi mahdollisuus luottaa jenkkipoliitikkoon, mutta kun ei, niin ei. No, kylläpäs minua hermostuttaa kaikki tänään. Jospa seuraavassa tekstinpätkässä aihe olisi edes vähän positiivisempi. Joten eikun iloisemman tekstin kimppuun.
Oletteko kenties nähneet sellaisen filmin kuin Holiday? Siinä kaksi naista, britti ja jenkki, vaihtavat verkon välityksellä koteja keskenään pariksi viikoksi päästäkseen edes hetkeksi eroon miessotkuistaan. Toinen siis matkustaa Yhdysvaltoihin ja toinen vastaavasti Brittein saarille. Ennen kuin olin edes nähnyt koko leffaa, systerini oli antanut rainalle aika nihkeät kommentit, mutta leffan nähtyäni se oli taas yksi osoitus siitä, ettei pidä luottaa toisen arvioihin missään nimessä. Minä nimittäin oikeasti pidin todella paljon filmistä. Tällaisia, joissa britti- ja jenkkinäyttelijä kohtaavat joissakin olosuhteissa, pitäisi olla ehdottomasti lisää. Holiday taas on kuitenkin sellainen, joka menee vielä pidemmälle, ja se vain luo lisää jännitteitä entisestään. Joten ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä. (Yes, onnistuin sittenkin saamaan itseni paremmalle tuulelle.)
Nyt kun muffinssistakaan ei ole jäljellä enää muruakaan, on tämänpäiväinen blogikirjoitukseni vielä viimeistelyä vaille valmis.
Adiós amigos!
Saludos,
TJH :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
