skip to main |
skip to sidebar
Melkoisena yllätyksenähän tuo tulee...huoh, joka tapauksessa "Tikrun" ajasta iäisyyteen siirtyminen pitää todellakin paikkansa. Noh...viime keskiviikkona saimme (minä, pikkusysterini & pikkusysterin avomies) Tossun viimein viedyksi eläinlääkärille, paikalliselle koira-kissaklinikalle, ja jo niiden klinikalla vietettyjen happikaappi-/tiputustuntien aikana ilmeni, että kissalla on mitä suurimmalla todennäköisyydellä synnynnäinen sydänvika. Silti alkujaan oli tarkoitus mennä lisätutkimuksiin vasta parin viikon kuluttua, mutta "Tikrun" tilanne osoittautuikin lopulta niin pahaksi, että lisätutkimuksiin oli tultava jo heti seuraavana päivänä, ja vieläpä koko päiväksi.To-aamuna valmistautuessani koira-kissaklinikalle suuntaamiseen minua liikutti aivan valtavasti se, kuinka iloinen & reipas "Tikru" vielä niinä hetkinä todella oli vakavasta sydänsairaudestaan huolimatta...huoh. Siksipä juuri meikätytössä alkoikin herätä pieni toivonkipinä pennun selviämisestä vielä siinäkin vaiheessa, kun kissan kanssa klinikalle vihdoin&viimein pääsin.
Myöhemmin iltapäivällä sain klinikalta kuitenkin sensorttisen puhelinsoiton (olin siis sillä hetkellä täällä kotona tarkoituksenani hakea "Tikru" klinikalta sitten illemmalla), että tiesin välittömästi, ettei mitään todella ollut enää tehtävissä "Tikrun" hengen säilyttämiseksi, nimittäin pennun sydänvika osoittautui äärimmäisen suureksi suruksemme hyvin harvinaiseksi, joten...huoh, pennun hakureissusta tulikin sitten lopulta hänen hyvästelyreissunsa, jonne lähdin...kyllä, kyllä...ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, vaikka muuta toivoinkin, ja vieläpä varsin hyvästä syystä.Noh...eli koska en yksinkertaisesti vain pystynyt viemään hyvästelyä halailua, paijailua ja suukottelua pidemmälle, ja nimenomaan siitä syystä, että Sissi-kissani poismenosta oli kulunut vasta ihan liian vähän aikaa, minun ei auttanut muu kuin vain lähteä klinikalta tavallaan kesken kaiken pois...huoh. Mutta onneksi klinikalla oli sentään edes joku "Tikrua" edes jotenkin hyvästelemässä, vaikka ihan hirmuisen raskas pesti se kaikenkaikkinensa minulle olikin.Tossu Tiikerin tuhkat tullaan aikanaan sirottelemaan hänen "isosiskonsa" Sissin haudalle "Tikrun" omistajan, eli luonnollisestikin äitini toiveesta.Tyyntyy meriVaihtuu sääReippaan pienen sydänMurtuu myös jääHenkiin sait valonKauniin täänValo saa näyttää tienEnää en pelkää
Lepää rauhassa, iloinen Hra Kiilusilmä & reipas The Pienisuurimies. :'-)P.s.

Viimeinen kuva "Tikrusta" (näpätty 21.2.2011)...hehe. :-P

...palasi nyt viikonvaihteessa pari viikkoa kestäneeltä Thaimaan matkaltaan takaisin koti-Suomeen, oli siis lomalla siellä mm. avomiehensä (ainaki muistaakseni siellä oli ainakin osan ajasta enemmänkin sakkia matkaseurana) kanssa. No...matkahan tosiaan meni kaikenkaikkiaan aivan loistollisesti, kuinkas muutenkaan, ja mikäli ei olisi mennyt, niin tuskin olisin silloin systeriltäni saanut yhtä ainuttakaan tuliaista...heh&huoh, enivei eihän sitä koskaan tiedä/tiennyt, mut siis joo...elikkä eilispäivän puolella saatuja Thaimaan tuliaisiahan nuo kaksi - rannekoru & avaimenperä - nyt sitte tosiaan ovat, eri södejä tapauksia, ainakin omasta mielestäni siis, yepsis.Kun sitte ensimmäistä kertaa näin tuon avaimenperän, niin siitä tuli aivan välittömästi edes jotenkin mieleeni eräs animaatiohahmo, joka seikkailee sennimisessä leffassa kuin Painajainen ennen joulua, joka onkin itse asiassa yksi aivan ehdottomista lempparileffoistani. Noh...vaikka esim. viime joulu onkin jo suht kaukana, niin tuonpa silti pari Tuubi-videota samaisesta animaatiofilkasta...hmm...no päivänvaloon, so enjoy!:-D :-D :-DP.s.
Koskapa tänään sattuu olemaan just 23. päivä, niin aattelinpa just siksi nostaa lautaselle valokuvan muodossa olevan & äidinäidiltäni saaman syntymäpäiväkortin vuodelta papu (= 2009). Niin, siis syntymäpäiväni on 23.9., että sillä viisiin. ;-)
Pitää todellakin paikkansa, elikkä tuon siis jälleen päivänvaloon ihkauudet rustaamani lyriikat...yllätys, yllätys. Ja paljastettakoon, että tulin kirjoittaneeksi Rauhan viime yön pimeinä tunteina, että sillä lailla, joka tapauksessa vassokuu vuan...huoh.---RAUHAOriginal song "Distant Dreamer" performed by DuffyWritten by Duffy, Bernard ButlerFinnish lyrics by BelleRauhaa saanko ollenkaanItseltäin nyt varsinkaanKohtaan ruusunMitä näenkäänMonta piikkiä pistävääEhei, en sittenkäänVaan uuttaUutukaista elämääNäen ihmeenKyllä, enTiedä enMitä siis teenMinne siis meenHopeaa päälle maanTahdon silti vaanKukka puhkeavaRauhan tois' taasJos rauhaa saakaan enNiin siitä taistelenKynsin, hampainPaljasjaloin etenen(Kyllä vain)Yksi haavekinMielessä kyteekinSe mitä teenMyös minne meenNäen ihmeen Kyllä, en Tiedä en Mitä siis teen Minne siis meen Hopeaa päälle maan Tahdon silti vaan Kukka puhkeava Rauhan tois' taasHopeaa päälle maan Tahdon silti vaan Kukka puhkeava Rauhan tois' taasHopeaa päälle maanHopeaa päälle maan Tahdon silti vaan Kukka puhkeava Rauhan tois' taasHopeaa päälle maan x2---Niin, ja nuo lyriikat löytyvät kyllä sitten aikanaan Belle'n arkistostakin...toooki, toki. ;-DP.s.Kerrassaan upea live, kuinkas muutenkaan. ;-)
...tarkoitus jättää KIELIKOULUN esille tuominen ainoastaan kahteen kertaan, mutta koskapa tuo sana sopii kerrassaan aivan loistavasti juurikin ilmaan nostettavaksi nimenomaan Belle's blog -blogissani (tai miksei lähes kaikissa blogeissani...heh, niinpä), niin...KIELIKOULU (IS PLUS 19.2.2011)Kaunotar- Skönhed - tanska
- Schönheit - saksa
- Beauty - englanti
- Beldad - espanja
- Kaunitar - viro
- Béauté - ranska
- Szépség - unkari
- Bellezza - italia
- Piecnosc - puola
- Kráska - slovakki
- Güzel - turkki
- Schoonheid - hollanti
Ja, ja...aattelin lisätä tuohon (alkuperäiseen) sanalistaan vielä sanat Skjønnhet - norja sekä Skönhet - ruotsi, koskapa tulin eräällä tapaa hiukan kaipailleeksi vähintäänkin niitä listaa ekan kerran vilkaistessani, yepsis. :-)P.s.Ihan jees versioita minusta, sanokaa mun puolestani mitä sanotte taikka haluatte. ;-)
Extra-tapaus:Kolme sanaa: minä vain rakastan. Siinä kaikki. :-DP.s.
Olin ostamassa noita korvakoruja, jotka sain valmistujaislahjaksi vajaa vuosi sitten, yhdessä lahjan antajan eli äidinäitini kanssa. Ja koskapa nuo korvikset olivat melkoisen kalliit äidinäitini varallisuuteen nähden, päätin, että tulen käyttämään niitä ensimmäisen kerran vasta omissa häissäni, mikäli siis joskus aikasta suureksikin ihmetyksekseni todella tulen menemään aikanaan naimisiin. No, kieltämättä päätökseni saattaa kuulostaakin ihan hirmu oudolta, mutta se todellakin pitää, siitäkin huolimatta, että äidinäitini on täysin ymmärrettävistä syistä ainakin kerran tullut kyselleeksi korvisten perään, eli luonnollisestikin haluaa siis nähdä sydänkorvakorut vihdoin&viimein korvissani. :-)