Suomalainen tosi-tv on tänä syksynä todellakin kukkeimmillaan viime viikon alussa alkaneen Big Brotherin (Sub), ja tässä kuussa starttaavien, sekä Sinkkuäidille sulhasen (10.9 - Nelonen), Idolsin (11.9 - MTV3) että Maajussille morsiamen (12.9 - MTV3), ansiosta. Joten on siis ihme, jos ei kenellekään vkon 37 jälkeen ala tulla jo melkoinen ähky, kun on hädintuskin edes ennättänyt tutustumaan kunnolla ensi viikon "uuteen" tosi-tv-tarjontaan Big Brotherin vanavedessä. Tunnustan, että BB on kaikessa karmeudessaan ennättänyt jo koukuttaa minut, ja samalla tavalla varmasti käy myös Idolsin sekä sympaattisten Maajussien (ja mahdollisesti myös Maajustiinojen) kohdalla. Nelosen tosi-tv-ohjelmat eivät taas tähän asti ole oikein koskaan olleet kovinkaan mediaseksikästä tavaraa, mutta saas nähdä, miten nyt käy, kun uudet Sinkkuäidit astuvat esiin. Joka tapauksessa ainakin minun kohdallani käy varmasti niin, että viimeksimainittu jää melkoisen pahasti kolmen muun jalkoihin, mutta kyllä mitä suurimmalla todennäköisyydellä Sinkkuäitien edesottamuksia miesmarkkinoilla tulee silti katsottua edes vähäsen. Katsotaan nyt ensin, saako pilotti tarvitsemansa ensispurtin jatkoa ajatellen, joten ei lähdetä nyt tyrmäämään showta heti kättelyssä. Mutta se on ainakin varmaa, että eniten tulen jännäämään Idolsin koelaulu-pläjäyksiä. Olen nimittäin itsekin piipahtanut aikoinaan, ja peräti kahdesti, koelauluissa. Tosin en kuitenkaan Idolsin, vaan sen toisen (juuri sen). Itselleni ne olivat todella mukavia kokemuksia, huonoja puolia ei niissä mielestäni juurikaan ollut, mutta ainakin jatkuva odottaminen koetteli ehdottomasti eniten kaikkien kanditaattien kärsivällisyyttä. Ja pahimmassa tapauksessa odottamisen aiheuttama väsymys saattoi vaikuttaa jopa häiritsevästi lauluääneen, jos oli enemmän tai vähemmän vakavissaan jatkon suhteen. Mutta se on kuitenkin lopulta ihan yksilöstä kiinni, miten odottamiseen käyttämänsä ajan aikoo käyttää hyödykseen, joten ehdottomasti luovuutta peliin vaan, ettei meininki mene ihan liian tylsäksi. Ja ensi viikolla tullaan siis ensi kerran näkemään, miten on luovuus Idols-koelaulajien keskuudessa tällä kaudella oikein kukkinut. Mutta nyt taidan jättää juttelun tosi-tv:stä toistaiseksi tähän tai muuten tulee oikein kunnolla Isonveljen kädestä. Luunapit ovat nimittäin aikas ikäviä juttuja...auts.
Muutama päivä sitten onnistuin eräällä keskustelufoorumilla aika ansiokkaasti mollaamaan erästä valtakunnallista business-lehteä, ja kun tulin eilen lomilta kotiin, postin seassa oli ilmoitus, että tulen jälleen saamaan edellämainitun business-julkaisun maksutta kotiini. Ja vieläpä usean kuukauden ajaksi. Tämä on sikälikin aika painajaismainen juttu, että taas päivittäin kertyy valtavat määrät roskapaperia kodin joka nurkkaan, ja varsinkin, kun en yleensä käy kovinkaan usein vierailulla pihamme lehtiroskiksen luona. Tosin lupasin jo kämppikselle, että aion viedä aina viikon jälkeen lehdet roskikseen, jotta niitä paperikasoja ei tosissaan syntyisi ihan liiaksi asti. Ja mainittakoon vielä sekin, että kämppis on "onnekseni" todellinen siivousintoilija, joten...
Hmm...voisin näin lopuksi taas nostaa esille yhden, ainakin itselleni varsin mielenkiintoisen elokuvan. Kyseessä on Richard LaGravenesen ohjaama sekä mm. Hilary Swankin että Gerard Butlerin tähdittämä P.S. Rakastan sinua (P.S. I Love You), jonka käsikirjoitus pohjautuu Cecelia "ex-Irlannin pääministerin tytär" Ahernin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin.
Elokuvan juoni (kopsattu pääosin Wikistä):
Holly Kennedyn (Swank) irlantilainen aviomies Gerry (Butler) sairastuu ja kuolee. Hollyn maailma romahtaa täysin, ja hautajaisten jälkeen hän sulkeutuu läheisiltään, kunnes hän saa kirjeitä menneisyydestä: Gerry haluaa auttaa Hollyn suunnattoman surun ylitse muistelemalla vielä kerran heidän yhteistä aikaansa maan päällä. Jokainen Gerryn kirje päättyy sanoihin ”P.S. Rakastan sinua”.
Pelkän juonen perusteella leffa melko varmasti päätyy aikanaan hankintalistalleni, sillä aihe ei ole kovinkaan sitä tavanomaisinta tyyppiä. Ja tuntuukin siltä, että melkoisen dramaattinen rakkaustarina saa kirje kirjeeltä pitämään otteessaan suorastaan pakottaen katsomaan sen loppuun saakka.
Huhhuijakkaa...tulipas taas kirjoiteltua. Pari edellistä tekstiäni ovatkin olleet syvällisempiä ja huomattavasti vakavammanpuoleisia, joten olikin ihan mukavaa kirjoittaa välillä jotain positiivistakin. Osittain itseironian hengessä tosin, jälleen kerran. ;-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti