Oli kerran satulintu (s. 84)
Oli kerran satulintu, joka oli iät ja ajat
asunut tornin kellossa. Aina kun tuli vuoden
viimeinen hetki ja kellonviisarit näyttivät
keskiyötä, satulintu laski kellonlyönnit
tiukuttaen hiljaa: - Yksi, kaksi, kolme...
kymmenen... viisitoista... yhdeksäntoista...
kaksikymmentäneljä, nolla, simsalabim!
Sitten se pani luukun kiinni seuraavaan
uudenvuodenyöhön saakka. Eikä aika päättynyt,
koska satulintu asui kellossa.
Leena Laulajainen
Ja vielä…
:-) :-) :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti