Liemessä...

..., satimessa, loukussa, kiikissä... Löytyykin ihan kaikkea mahdollista tajunnanvirtaa noiden "vankilailmausten" seasta...

Kysymys: miksi päätin avata/olen päättänyt avata oikein todellisen sanaisen arkkuni vasta näin monen vuoden jälkeen?...

Vastaus: oikein todellinen "vankeus" roolini sisällä ihan tosissaan esti vuosia minua isosti puhumasta ja tuomasta itseäni liikaa esille. Itse itseni suorastaan pakon sanelemana vapauttamisen jälkeen oikeastaan aivan kaikki muuttui ihan totaalisen täydellisesti...

Oikeastaan saankin todella suuresti kiittää itse itseni vapauttamisesta myös häntä, joka suorastaan lopulta pakotti minut (itse itseni) vapauttamiseen...

Olenkin tätänykyä enemmän kuin elossa (itse itseni) vapauttamisen jälkeen, haavojen riittävän kivuliaasta, ja vieläpä suht lyhyessä ajassa auki repimisestä huolimatta en todella ole osannut pelätä oikeastaan niin yhtään mitään niin yhtään tippaakaan...

Uskokaa tai älkää, olen itsekin melkoisen yllättynyt aiempaa huomattavasti rohkeammasta otteesta kaikenmaailman tekemisissäni, ennen kaikkea kaikenmaailman teksteissäni...

Tiedän todellakin viimeistään nyt, että he ovat/olivat niin, niin väärässä, suorastaan niin, niin jumalattoman väärässä...

Tein lopullisen päätökseni hänen suhteensa jo vuosia sitten, ja edelleenkin tässä odotellaan, aivan täysin tyhmä naikkonen kun ihan tosissaan olen...

Minuun ihan tosissaan sattuu se, että ihan aina saan tietää minuunkin liittyvistä kaikenmaailman asioista vasta viimeisten joukossa. TODELLA(KIN) VIHAAN SITÄ!!!...

Ei todellakaan ollut mukavaa seurata vuosien ajan heidän jatkuvaa hauskanpitoaan "vankilaolosuhteista" käsin, kerran minua jopa todella jyrkästi estettiin osallistumasta heidän hauskanpitoonsa, muistan todellakin sen tilanteen kuin eilispäivän, suretti ihan riittävän paljon sen jälkeen...

Eikä minulle ole niin yhtään kertaakaan esitetty kysymystä "miten voit?". Joten voikin siis olettaa, ettei minusta todellisuudessa välitetä niin yhtään pätkääkään...

On edelleenkin ihan äärimmäisen hyväksikäytetty olo, ei voi mitään, siksi kova ihan äärimmäisen kovaa vastaan, en voi oikein muutakaan...

Minulle on aiheutettukin todella paljon kärsimystä ja surua, on ihan tosissaan aiheutettu jo vuosien ajan...

Silti uskalsin vasta tässä ihan hiljattain kohdata heidät uudelleen, koska todella luotin siihen, etteivät he toistaisi viime vuoden lopulla aikaansaamaansa oikein todellista onnettomuutta kohdallani enää uudelleen. Toisin kuitenkin kävi, ja luonnollisesti todella, todella pitkä itku siitä seurasi, kuin olisi lekalla ihan äärimmäisen kovaa päähän lyöty...

Samalla minusta tuli kiroilun seppelöimätön "mestari", mitä häpeänkin todella, todella suuresti ja syvästi...

Pitäisi oikeastaan vaatiakin eräiltä jonkinlaista korvausta minulle vuosien ajan aiheuttamastaan oikein todellisesta kärsimyksestä ja surusta, ovat siis tulleet minulle monessakin mielessä ihan järjettömän kalliiksi, mutta koska en ole niin rahan perään, niin antaa ihan tosissaan olla...

Todellakin vihdoin ja viimein vaadin saada oikein kunnollisen selityksen sille, MIKSI?!? Haluatteko tosiaan, että katoan elämästänne kokonaan & lopullisesti?!? Ilmeisesti...

Silti on sanottava, että tekisin mitä tahansa, jotta voisin palata alkuaikoihin korjaamaan aikaansaamani oikein todelliset virheeni, sillä ilman niitä virheitä tuskin olisin joutunut elämään vuosikausia "vankeudessa" (jossa minua alettiin jossain vaiheessa pitää ihan tosissaan jopa nettiriippuvaisena)...

Lisäksi ilman niitä virheitä minuun olisi takuuvarmasti osattu suhtautua kuin tuikitavalliseen ihmiseen, jonka ei olisi aikanaan todellakaan tarvinnut pakostakin muuttua ainoastaan pahaa tyttöä esittäväksi yksilöksi...

Aidosti arvostaisinkin todella kovasti nykystatustani, jos minua kyettäisiin kohtelemaan ennen kaikkea ihmisenä (aivan kuten viimeisimmässä työpaikassani, joka saavutti päätepisteensä vajaat kaksi viikkoa sitten), eikä esim. mukahelposti mukasärkyvänä mukanäyttelyesineenä...

Vaikka elämäni on ollutkin yhtä kokonaista valhetta jo vuosien ajan, niin kaikesta huolimatta kykenen olemaan ihan äärimmäisen ylpeä TEISTÄ, en tiedä miksi (vai en mukamas tiedä), mutta niin se vaan ihan tosissaan on...

Ja vielä (lisäksi)...

Jouduin kirjoittamaan tämän bloggauksen osittain myös siksi, että viimein TAJUAISITTE. Ettepä silti ole ollenkaan TAJUNNEET, vaikka ihan tosissaan teidän olisi jo pitänyt TAJUTA, vihdoin ja viimein...

Ja vielä lopuksi "pari" sanaa hänelle, eli Hra Komistukselle...

Miksi helkkarissa haluat yllättävänkin usein muistuttaa minua niistä tietyistä ulkoiseen olemukseesi liittyvistä asioista?!? Voi taivas varjele! Sinähän olet sanalla sanoen oikein miehekkään kaunis ihmisyksilö, niin ulkoa- kuin sisältäpäinkin. Sitäpaitsi todella tiedän, mikä sinä olet oikein miehiäsi...

TODELLA TUNNEN SINUT, senkin mokoma hoopo (suurensuuri halaus)...

Oikein sydämellisin terquin, "Belle"

:-) :-) :-)