lauantai 16. kesäkuuta 2012

Live: Heli Kajo - Kiina


Kiitos kaunis, Heli Kajo, meikätyttösen eräänlaisesta tukemisesta. Olet todella suurenmoinen.

Oli eilispäivänä tarkoitus suunnata katsomaan pikkusysteriäni paikalliseen sairaalaan, mutta en yksinkertaisesti kyennytkään lopulta siihen, sillä itse voin henkisellä tasolla ihan riittävänmoisen huonosti, enkä monestakaan syystä halunnut oikein todellisen luottohenkilöni näkevän minut sillä kertaa jopa niinkin huonossa kondiksessa. Systerini nimittäin näkee minusta oikeastaan ihan välittömästi, jos minulla ei ole kaikki ainakaan aivan priimakunnossa. Eli siis vaikka olemmekin systerin kanssa persooniltamme aikaslailla kuin yö&päivä, olemme silti ihan aina kuitenkin olleet mitä parhaista parhain tiimi. Precis.

Noh, päätin sitten oikeastaan aivan väkipakolla siirtää sairaalavierailuni tähän päivään, mutta... Epäonnistuin lopulta sitten senkin sairaalavierailu-suunnitelmani kanssa aivan totaalisesti, sillä tulikin oikeastaan viimein tieto, ettei pikkusysterini enää tavallaan tarvitse aktiivista sairaalahoitoa (eli hän käy jatkossa "enää vain" lääkittävän ominaisuudessa sairaalassa). Kuinka voimauttava uutinen! Olla luonnollisestikin nyt melkolailla onnellinen&iloinen! Puhhuh!

Ja vielä...

Tämän kesän ihan ehdottomaksi soundtrackikseni olen päättänyt nimittää Heli Kajon upean, upean Elämäsi suloisin virhe -platan. Yay!

:-D :'-D :-D

P.s.

Suomen virallinen lista - Albumit 24/2012 (Ifpi.fi)
Suomen virallinen lista - Singlet 24/2012 (Ifpi.fi)

:-D :-D :-D

Ei kommentteja: