Ajatus ulkomaille ainakin vuodeksi tai sitten pariksi vuodeksi suuntaamisesta on koko ajan oikeastaan vain vahvistunut ja vahvistunut, ja täytyy tunnustaa, ettei ihan riittävän palava kiinnostukseni humanitääristä työtä kohtaan ole se yksi ja ainoa syy oikein todelliseen irtiottooni oikeastaan ihan kaikesta mahdollisesta. Toinen varsin merkittävä syy (ulkomaille suuntaamiseeni) on nimittäin se, etten yksinkertaisesti tunne enää kuuluvani pelkästään Suomeen, joka tapauksessa koen tätänykyä olevani ihan liian iso persoona elääkseni ja asuakseni ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella. Ja vaikka minulla olisikin ihan riittävän paljon annettavaa synnyinmaalleni, synnyinmaallani taas ei ole vastaavasti (edes) ihan riittävän paljon annettavaa minulle, ainakaan enää. Kyllä se vaan niin on, valitettavasti.
Olen kaiketi jo aikas nuoresta ollut ihan riittävän hyvin perillä Länsi-Suomen puolella olevista ja sijaitsevista juuristani, mutta vasta muutamia vuosia sitten minulle selvisi, että minulla todella on juuria myös Itä-Suomen puolella. Ja oikeastaan pikkuhiljaa olen huomannut, että veri vetää nykyään selkeästi enemmän Itä-Suomen puolelle, eikä se oikeastaan mikään ihmekään edes ole, sillä äidinäitini, joka on syntyisin Kurkijoelta, on minulle lähisukulaisista sieltä kaikkein lähimmästä päästä, ollut ihan aina. Voimme puhua avoimesti ihan kaikesta mahdollisesta, kerran mummini paljasti jopa kaipaavansa takaisin koti-/synnyinseudulleen, mikä ihmetyttikin minua aikamoisen suuresti. Hänen vuosia sitten lausumansa sanat todellakin pistivät ihan tosissaan miettimään yhtä sun toista, niin hyvässä kuin pahassa(kin). Kaikki kuitenkin aikanaan, sillä "vasta" aivan viime vuoden lopulla päätin viimein ottaa härkää oikein kunnolla sarvista, ja suunnata suosikkikulkupelilläni, eli junalla (tai oikeammin junilla) kohti juuriani mielestäni oikein todellisia.
Pienensuuren seikkailuni eräänlaisena keskiönä sai kunnian toimia äidinäidinisäni syntymäpaikka, Kitee. Siksipä oikeastaan juuri Kitee on suht näkyvässä roolissa yllä olevan kuvakansion kuvissa. Ja oikeastaan on ihan pakko nostaa kanssa edes semisti esille kaikki Kiteellä kohtaamani (ehkä noin) kymmenkunta ihmistä, sillä he todellakin ansaitsevat erityismaininnan hirmu ystävällisestä kohtelustaan nimenomaan meikätyttöstä kohtaan...huoh. Mutta...pienessäsuuressa seikkailussani kaikista suurin juttu kuitenkin itselleni lopulta oli "juuriympyrän" sulkeutuminen, missä koen onnistuneeni jopa yli odotusten, kaikesta mahdollisesta huolimatta todellakin olen "ympyrän" sulkeutumisesta ihan tavattoman iloinen ja onnellinen. Ja varsinkin, kun ulkomaille muuttoni voi hyvinkin luonnistua jo juhlavuoteni aikana, olikin jo korkea aika lähteä toteuttamaan vähintäänkin se, mitä vuosikausien eräänlaisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen oikeastaan tulikin lähteä toteuttamaan, vihdoin ja viimein...huoh.
Ja lopuksi...
Olen ihan äärimmäisen ylpeä karjalaisista juuristani, ja tulen aina olemaankin. Ja jos ees hiema seikkailumielt omaa, kykenee oikeastaa iha mihi vaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti